

MATTI MATIKAINEN
ECR:n entinen puheenjohtaja: Euro ei voi toimia
Perussuomalaiset isännöi parhaillaan europarlamenttiryhmänsä ECR:n kokousta Helsingin Kalastajatorpalla. Europarlamentin kolmanneksi suurin ryhmä kokoontuu yli 40 euroedustajan voimin ja mukana ovat myös avustajat ja tulkit.
Euroopan konservatiivi- ja reformistiryhmä perustettiin vuonna 2009. Se nousi vaihtoehdoksi konservatiiviryhmä EPP:n liittovaltiomyönteiselle linjalle. Viime vaaleissa ryhmä kasvoi viidenneltä sijalta kolmanneksi suurimmaksi. Sen mukana myös perussuomalaisten vaikutusvalta kasvoi uusiin mittasuhteisiin Euroopassa.
Vähemmän sääntelyä
Vieraat otti kokouksen alkajaisiksi vastaan perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho.
– Perussuomalaiset on aina vastustanut EU:n liittovaltiokehitystä. Olemme ainoana puolueena puolustaneet jäsenmaiden itsenäisyyttä EU:n liittovaltiokehitystä vastaan. Viime vaaleissa vastustimme ainoana puolueena valtioiden pelastamista: tämä on osoittautunut erittäin järkeväksi, Terho korosti.
– Näin siitäkin huolimatta, että perussuomalaisia koetettiin leimata ääriliikkeeksi. Mutta me emme ole yksin. Meillä on täällä liittolaisia.
Hän sanoi, että monet pienet ja kapinalliset ryhmät katsovat asioita ja maailmaa liian pienestä reiästä, sokeina ympäristölleen.
– Me emme ECR:ssä voi tehdä näin. Meillä on yhteinen kuva EU:sta ja sen visiosta, sen epäonnistumisista ja onnistumisista, joita nyt ei ole ollut kovin paljon.
– ECR:llä on yhteinen visio, hyväksymme vaurauden ja teollisuuden, mutta vastustamme Brysselin byrokratiaa. Haluamme keventää sääntelyä ja antaa teille kevyemmän EU:n, Terho linjasi.
Ryhmä tehnyt hyvää työtä
Kansainvälisen tervehdyksen toi ECR:n entinen puheenjohtaja Martin Callanan (kuvassa vasemmalla). Newcastlen kasvatti istui aikanaan 10 vuotta vuodesta 1998 alkaen Euroopan konservatiivien EPP-ryhmässä, kunnes kyllästyi sen liittovaltiopolitiikkaan ja ryhtyi perustamaan uutta konservatiiviryhmää uudistamaan EU:n rakenteita. Hän johti ECR:ää sen perustamisesta vuonna 2009 aina viime kesään asti, jolloin hän yllättäen putosi europarlamentista vaalien yhteydessä.
Sen jälkeen hänet nimitettiin lordiksi ja nyt hän istuu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuoneessa.
– Toivoin, että ECR pääsisi kehityksessään uuteen vaiheeseen ja olette onnistuneet siinä todella hyvin: olimme ennen viidenneksi suurin ryhmä, mutta nyt nousimme kolmansiksi. Se osoittaa, kuinka hienoa työtä olette tehneet, Callanan kehui.
Callanan tapasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin viimeksi keväällä Helsingissä, kun oli vielä suuri salaisuus, minne perussuomalaiset EU:ssa liittyvät. Salaisesti neuvoteltiin, voivatko perussuomalaiset liittyä ryhmään.
– Moni sanoi, että ECR romahtaa pian, mutta enää meitä ei kyseenalaisteta. On kiintoisaa, kuinka suuriksi olemme kasvaneet viidessä vuodessa – ja kuinka paljon Euroopan yleinen mielipide on tänä aikana kääntynyt, Callanan korosti.
Kreikka vääristeli talouslukujaan
Tullessaan puheenjohtajaksi hän ei uskonut puheisiin Euroopan yhteisyydestä: varsinkin liberaaliryhmä ALDE:n puheenjohtaja Guy Verhofstadt ajoi täyttä yksimielisyyttä.
– Näytti, että eri mieltä olevat pienet ryhmät jäävät ilman edustusta. Federalistien joukko ei kuunnellut vastakkaisia kantoja, Callanan muisteli.
Nyt näyttää, että euro repii EU:ta hajalleen, vaikka vuonna 2002 sitä juhlittiin liittovaltion suurena saavutuksena.
– Keskustelin erään saksalaisen kristillisdemokraatin kanssa tuolloin ja hän uskoi Britanniankin liittyvän pian euroon, mihin minä en uskonut. Britanniaahan johti tuolloin euromyönteinen Labour-puolue, mutta sekään ei halunnut euroon. Eikä Saksan kansakaan suhtautunut siihen innolla – mutta heidän kantaansahan ei kukaan kysynytkään, Callanan muistutti.
– Jo tuolloin tiedettiin, että Kreikka vääristeli talouslukujaan. Mutta se seikka lakaistiin syrjään suuren asian puolesta: haluttiin tukea suurempaa unionia, vaikka yksikään hallitus ei puolustanut fiskaaliunionin perustamista.
Vaikeudet johtuvat Callananin mukaan juuri siitä. Nyt Kreikkaa johtaa vasemmistolainen ääripuolue Syriza ja Espanjassa suosituin on Podema, joka on yhtä radikaali kuin Syriza. Ranskassa on suosiossa Marine Le Penin Kansallinen Rintama.
– Sen pitää huolestuttaa meitä kaikkia, jotka uskomme keskilinjan politiikkaan, Callanan painotti.
EU:n talouspaketista puuttuu palikoita
ECR on alusta alkaen vastustanut euroa, josta Euroopan surkea talouskehitys johtuu.
– Se ei ole ulkomaalaisvastaisuutta, vaan talouspolitiikkaa. EU:n talouspaketista jäi palikoita puuttumaan, ja kun fiskaaliunionia ei perustettu, euro ei voi toimia, Callanan totesi.
Hän ennustaa ECR:lle aurinkoisempaa tulevaisuutta varsinkin, jos euromyönteiset, varsinkin jo neljänneksi jäänyt ALDE eivät muuta euro- ja liittovaltiomyönteistä kantaansa, koska äänestäjät eivät halua heidän politiikkaansa.
– He eivät halua samoja lääkkeitä, jotka aiheuttivat ongelmamme: ”tiivistäkää unionia”. Olemme jo ALDEn edellä ja tällä menolla pääsette pian sosialistien kantaan, Callanan povasi.
Puhetta johtanut ECR:n uusi puheenjohtaja Syed Kamall kertoi Callananin auttaneen ryhmää lähtönsä jälkeen, ja ryhmä neuvottelee Callananin kanssa yhteistyön jatkamisesta myös edelleen, mistä päätetään myöhemmin.
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


FT: EKP kylmäkiskoinen Kreikan hallituksen toiveille

Tänään eduskunnassa: Perussuomalaisten välikysymys Kreikan tilanteesta

Tanskan kärkimeppi Messerschmidt: Olen hakenut oppia perussuomalaisilta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












