

MATTI MATIKAINEN
Eduskunnan puhemieheksi valittu Halla-aho: ”Keskustelu, joka kunnioittaa myös omista poikkeavia mielipiteitä ja arvoja, voi viedä meitä lähemmäs yhteisiä näkemyksiä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho valittiin tänään odotetusti eduskunnan puhemieheksi 134 äänellä. Valintansa jälkeen pitämässään puheessa Halla-aho muistutti kansanedustajien oikeudesta ja velvollisuudesta tuoda eduskuntakeskusteluun niitä arvoja, mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka kansa on heidät sinne äänestänyt edustamaan ja edistämään.
Koska kansanedustaja edustaa kansaa, on hänen puhe- ja toimintavapautensa kyseenalaistaminen kansan puhevapauden kyseenalaistamista, tapahtui se sitten muiden instituutioiden, ulkoisten makutuomarien tai edustajatoverien taholta. Perustuslain 29 §:n mukaan edustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta, totuutta ja perustuslakia.
– Totuuden noudattaminen voidaan tässä ymmärtää esimerkiksi siten, että ei ymmärretä eri mieltä olevien sanomisia tahallisesti väärin eikä rakenneta niistä irvikuvia. Oikeuden, totuuden ja perustuslain lisäksi edustajaa eivät sido muut määräykset, kertoi tuore eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho.
Perustuslain takaama mielipiteenvapaus
Perustuslain 30 § antaa kansanedustajalle koskemattomuuden hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden osalta. 31 § takaa hänelle oikeuden puhua vapaasti kaikista keskusteltavana olevista asioista. Halla-aho pitää näitä oikeuksia välttämättöminä moniarvoisen demokratian toteutumisen kannalta, ja hän tulee niitä puhemiehenä myös puolustamaan jokaisen edustajan kohdalla yhtäläisesti.
– Sama 31 § edellyttää, että edustaja esiintyy vakaasti, arvokkaasti ja loukkaamatta toista henkilöä. Suomessa parlamentaarinen keskustelu on onneksi varsin sivistynyttä ja rauhallista verrattuna joihinkin muihin maihin, joissa saatetaan ottaa nyrkitkin avuksi. Ehkä juuri tämän sovinnaisuuden vuoksi vakauden ja arvokkuuden loukkauksia nähdään toisinaan sellaisessakin, mitä jossakin muualla pidettäisiin täysin normaalina poliittisena debattina, Halla-aho pohti.
Lopulta enemmistö ratkaisee
Kansanedustajalla on oikeus olla tulematta loukatuksi, mutta myös velvollisuus olla loukkaantumatta toisten edustajien arvoista ja mielipiteistä, vaikka itse kokisi ne vieraiksi, vääriksi tai vastenmielisiksi. Juuri eduskunta on se paikka, jonne kuuluvat kaikki riittävää kannatusta nauttivat arvot ja laillisuuteen sitoutuneet mielipiteet.
– Keskustelu, joka kunnioittaa myös omista poikkeavia mielipiteitä ja arvoja, voi viedä meitä lähemmäs yhteisiä näkemyksiä, mutta jos sellaisia ei löydy, niin lopulta enemmistö ratkaisee. Näin toimii demokratia, ja näin on hyvä, Halla-aho päätti puheenvuoronsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- moniarvoisuus mielipiteenvapaus loukkaantuminen kansanedustajat Eduskunnan puhemies Demokratia Sananvapaus Perustuslaki Jussi Halla-aho eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Uusi hallitus ryhtyy purkamaan normeja: Turha sääntely ja byrokratia pois

Antikainen: Suomen ja suomalaisten turvallisuus vihdoin keskiöön – ”Tämä hallitus tekee täyskäännöksen turvapaikkapolitiikassa”

Uusi hallitus aloitti toimintansa – Purra: ”Moni asia tulee muuttumaan”

Purra: Me näemme Suomen, jonka hyvinvointi perustuu työlle ja jossa on myös velvollisuuksia

Perussuomalaiset valitsi valiokuntien puheenjohtajat

Jussi Halla-aho: Olen käytettävissä presidenttiehdokkaaksi – ”Kaiken päätöksenteon perustana kansallinen kokonaisetu”

Jussi Halla-ahosta perussuomalaisten presidenttiehdokas – lue Halla-ahon puhe

Mediapersoona kysyi somegallupissa, kuka tulisi valita presidentiksi 2024 – lähes 12 000 vastasi ja voittajasuosikki keräsi melkein puolet äänistä
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.














