Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Strandman: Itsenäisyys rakentuu vahvasta ja yhtenäisestä kansasta

06.12.2025 |07:31

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman korostaa itsenäisyyspäivänä, että Suomen voima kumpuaa kansan yhtenäisyydestä ja korkeasta maanpuolustustahdosta. Hänen mukaansa itsenäisyys antaa mahdollisuuden elää rauhassa ja turvassa, rakentaa kestävää yhteiskuntaa ja luottaa siihen, että suomalaiset seisovat rinnakkain myös vaikeina aikoina.

”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteuttava. Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana”, lukee Suomen itsenäisyysjulistuksessa, joka julistettiin 6.12.1917.

– Tänään saamme juhlistaa tuon hetken merkitystä. Itsenäisyys antaa mahdollisuuden elää rauhassa ja turvassa, luottaa toisiimme ja rakentaa yhteiskuntaa, joka kestää myös vaikeat ajat. Maailma muuttuu ja tuo eteemme tilanteita, jotka koettelevat yhteiskuntaa ja yksilöitä, sanoo kansanedustaja Jaana Strandman.

– Voima löytyy kyvystä säilyttää rauhallisuus, henkinen ja fyysinen toimintakyky sekä luottamus, vaikka olosuhteet haastavat. Kun ihmiset seisovat rinnakkain ja tukevat toisiaan, syntyy kestävyys, joka kantaa yli vaikeiden aikojen. Maamme maanpuolustustahto on korkea, mikä kertoo synnyinmaan arvostuksesta.

Itsenäisyyspäivä kutsuu kiitollisuuteen

Turvallinen maa antaa tilaa elämälle ja luo perustan tulevaisuuden rakentamiselle. Kun yhteinen tahto on vahva ja arvot ohjaavat tekoja, syntyy ympäristö, jossa toivo ja mahdollisuudet kasvavat. Näiden periaatteiden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja vastuuta. Perustietojen ja -taitojen oppiminen ja osaaminen ovat Suomen menestyksen avaimia, joihin on keskityttävä yhä vahvemmin.

– Kiitos kuuluu niille, jotka puolustivat maatamme ja niille, jotka tänään tekevät työtä yhteisen hyvän eteen. Samalla päivä ohjaa katseen tulevaisuuteen, siihen, miten vahvistamme kriisinkestävyyttä, miten turvaamme toimintakyvyn ja miten varmistamme, että tulevat sukupolvet voivat elää vakaassa ja vapaassa Suomessa.

– Kuten ennenkin, niin nytkin vahva maa elää vahvasta, yhtenäisestä kansasta.

– Kotimaani, synnyinmaani, isänmaani on Suomi. Äidinkieleni on suomi, perussuomi, kulttuurini ja elämäntapani on Suomen mieli, Strandman lausuu lopuksi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ruotsi varustautuu ennennäkemättömällä tavalla – uskottava maanpuolustus rakennettava vihervasemmiston hyväuskoisuuden raunioille

09.04.2025 |12:50

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
6.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
7.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
9.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi