

Mediapersoona kysyi somegallupissa, kuka tulisi valita presidentiksi 2024 – lähes 12 000 vastasi ja voittajasuosikki keräsi melkein puolet äänistä
Julkisuudesta tuttu kiinteistövälittäjä, mediapersoona Jethro Rostedt järjesti Twitterissa seuraajilleen leikkimielisen kyselyn siitä, kuka tulisi valita seuraavaksi tasavallan presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen vuonna 2024. Selkeimmäksi suosikiksi nousi perussuomalaisten Jussi Halla-aho.
Kärkiehdokkaat ensi talven presidentinvaaliin alkavat vähitellen olla tiedossa. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho valittiin viime viikonloppuna perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi puoluekokouksessa Tampereella. Eilen puolestaan uutisoitiin kokoomuksen puoluehallituksen tukevan Alexander Stubbia presidentinvaaliehdokkaaksi.
Aiemmin kisaan ovat ilmoittautuneet jo kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr) sekä Suomen Pankin pääjohtaja, keskustalainen Olli Rehn, joka kertoi juhannuksen alla, että hän asettuu ehdolle presidentinvaaleissa 2024.
Mikäpä estäisi kysymästä Twitterissa?
Näinä aikoina valtamedia julkaisee säännöllisesti tietoja mielipidekyselyistä, joissa pyritään selvittämään äänestäjien suosikkia seuraavaksi presidentiksi. Niin sanotuissa ”virallisissa” tutkimuksissa käytetään satunnaisotantaa, ja vastaajia on useimmiten noin tuhat.
Mutta mikäpä estäisi ihmisiä kysymästä myös suoraan toisiltaan – vaikka sitten sosiaalisen median kanavilla. Näin teki äskettäin julkisuudesta tuttu kiinteistövälittäjä, mediapersoona Jethro Rostedt.
Jethro järjesti Twitterissa seuraajilleen leikkimielisen gallupin siitä, kuka tulisi valita seuraavaksi tasavallan presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen vuonna 2024.
Maaseudun tulevaisuus-lehden maksaman tutkimuksen mukaan seuraava presidentti olisi Haavisto. Tarkastetaan. On aika suuren ”kuka seuraavaksi-kyselyn”. Kuka seuraavista tulisi mielestäsi valita tasavallan presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen vuonna 2024?
— Jethro Rostedt (@JethroRostedt) August 9, 2023
Twitterissa Halla-aho suosituin
Vaihtoehdoiksi Jethro oli rajannut neljä kärkiehdokasta eli Halla-ahon, Rehnin, Haaviston sekä kansanliikkeen ehdokkaana presidentiksi haluavan Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan.
Jethron presidenttigallup osoittautui suosituksi, sillä vastauksia kertyi vajaat 12 000.
Ylivoimaiseksi voittajaksi nousi Halla-aho liki 49 prosentin osuudella annetuista äänistä.
No niin. Suuri ”kuka seuraavaksi” presidentiksi äänestys on päättynyt. Halla-Aho oli X:n selkein suosikki, 49% äänistä. Toiseksi Haavisto, 22%. Ääniä annettiin hieman vajaa 12.000 kpl. Maaseudun tulevaisuuden maksamassa kyselyssä ääniä oli n.1.100, mutta ne oli valittu otannalla. https://t.co/hdONIQhDNv
— Jethro Rostedt (@JethroRostedt) August 10, 2023
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mika Aaltola Jethro Rostedt somegallup presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto Sauli Niinistö Alexander Stubb Olli Rehn Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon toteamukset olleet usein edellä aikaansa – varoitti jo vuosia sitten Kiinan uhasta ja Venäjän energiariippuvuuden vaaroista

Jengirikollisuus jatkaa kasvuaan, koska todellisuudessa ryöstöistä ja väkivallasta ei koidu nuorille seuraamuksia – Halla-aho: ”Päästävät räkänaurun ehdollisille tuomioille”

Eduskunnan puhemieheksi valittu Halla-aho: ”Keskustelu, joka kunnioittaa myös omista poikkeavia mielipiteitä ja arvoja, voi viedä meitä lähemmäs yhteisiä näkemyksiä”

Halla-aho Venäjän tapahtumista: ”Kuviossa on tiettyä ironiaa”

Halla-aho: Ilmastopaniikin lietsominen lapsiin ja nuoriin on vastuutonta – ”Henkinen pahoinvointi ilmastonmuutoksesta ei edistä ratkaisujen löytämistä”

Halla-ahon mukaan ulkopoliittisessa johdossa ei saisi olla naiiviutta ja sinisilmäisyyttä – ”Presidentin on tunnistettava, mitä ympärillä tapahtuu”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














