Artikkeli kuva

EKP ei muuttanut rahapolitiikkaansa

07.11.2014 |13:29

Euroopan keskuspankki EKP ei torstaina muuttanut rahapolitiikkaansa millään muotoa. Keskuspankki piti korkotasonsa ennallaan, eikä ilmoittanut uusista rahapoliittista toimista. Analyytikot eivät odottaneetkaan uusia toimia.

Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghilta odotettiin kuitenkin vihjeitä tulevasta. EKP:n torstaisessa tiedotustilaisuudessa Draghi kävi lävitse euroalueen talousnäkymiä. Hän totesi keskuspankin olevan valmiina olevan uusiin toimiin, mikäli inflaatio jatkaa alhaisella tasollaan. Hän mainitsi valmiuden olevan yksimielistä. Euroalueen inflaatio on vain 0,4 prosentissa. Osa euromaista on jo deflaatiossa.

Hän kertoi kasvunäkymien heikentyneen. Euroalueen talous kasvoi vain 0,1 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
8.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi