

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EKP huolissaan aiheuttamistaan riskeistä – kehottaa kansalaisia nielemään kiltisti elämisen kallistumisen
Euroopan keskuspankin rahoitusvakautta käsittelevä raportti toi Financial Timesille ja Bloombergille mieleen sanat, joilla Fedin ex-johtaja Alan Greenspan kuvaili teknologiakuplaa. EKP toivoo palkkamalttia keskellä kuluttajahintojen rallia.
EKP on pitänyt vuosikaupalla korkotason nollassa. Tämän lisäksi keskuspankki ostaa erityisesti euromaiden velkakirjoja painaakseen korot laajemminkin nollaan ja jopa pakkasen puolelle.
Nyt EKP on huolissaan luottojen korkeasta määrästä. Se myöntää aiheuttaneensa ongelman itse. Sijoittajat ovat tuottoa hakiessaan joutuneet hylkäämään nollakorkoiset velkakirjat ja suunnanneet asuntomarkkinoille, kryptovaluuttoihin ja korkean riskin roskalainaluokkaisiin yrityksiin.
Muut saavat selvittää sotkun
EKP on mielissään siitä, että talous on elpynyt pandemian. Se on vähentänyt äkillisen talouskriisin todennäköisyyttä. Sen sijaan pidemmän ajan riskit ovat kasvaneet.
– Erityiset huolet liittyvät ylenpalttisiin luotto-, arvopaperi- ja asuntomarkkinoihin kuin myös yritysten ja julkisen sektorin korkeampiin velkamääriin pandemian perintönä, EKP lataa.
Vastaavaa ilmaisua käytti entinen Federal Reserven johtaja Alan Greenspan 1990-luvulla.
EKP:n mielestä asuntomarkkinoilla on korjausliikkeen vaara. Korjausliike tarkoittaa markkina-arvon putoamista kymmenellä prosentilla vuoden aiemmasta huippulukemasta.
Lainahanojen hillintä korkotasoa nostamalla ei ole kuitenkaan keskuspankin toimenpidelistalla. Sen sijaan kansallisten finanssivalvojien tulisi keskittyä makrovakauspolitiikkaan. Suomeksi tämä tarkoittaa sääntelyn lisäämistä esimerkiksi lainakaton tai sen kiristämisen avulla.
Palkkaralli huolettaa
EKP:n varajohtaja Luis de Guindos uskoo ensi vuoden näyttävän, miten syksyllä kohonnut inflaatio käyttäytyy. Jos inflaatio alkaa rauhoittua ensi vuonna, se alleviivaa keskuspankin näkemystä.
EKP on pitkään hokenut inflaation olevan koholla vain väliaikaisesti. EKP:n tavoite on pitää inflaatio pitkällä aikavälillä kahdessa prosentissa. Kesän tavoitelukemista euroalueen inflaatio on lähtenyt kohoamaan ja viimeisin lukema lokakuulta on 4,1 prosenttia. Se on korkein lukema sitten heinäkuun 2008 – juuri ennen kuin finanssikriisi puhkesi.
De Guindos kertoi, ettei inflaatio ole talttunut aivan niin ripeästi kuin keskuspankki arveli muutama kuukausi sitten. Hän sanoi keskuspankin tarkkailevan silmä kovana palkkaneuvotteluja. Suuret palkankorotukset johtaisivat pitkäkestoiseen inflaatioon.
Liian ripeä inflaatio ei ole keskuspankin mieleen. Kansalaisten tulisi vain niellä kustannusten nousu.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nousevat elinkustannukset ja koronakriisi lisänneet ruoka-avun tarvetta: ”Ihmisillä on hätä”

Perussuomalaiset vastustaa palkkojen polkemista sillä, että ulkomailta tuodaan Suomeen halvempia työntekijöitä korvaamaan suomalaiset työntekijät

Euroopan komissio näyttää jo valinneensa yhä syvemmän velkaunionin

Maailman velkavuori kasvanut vaarallisen korkealle tasolle, tulevien kriisien hoito vaikeutuu

EKP ei onnistunut puhumaan inflaatio-odotuksia alas – markkinat odottavat ja politiikot vaativat koronnostoa
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














