

LEHTIKUVA
Viikon 36/2015 luetuin
Elo: Yhdenkään ei tarvitse hukkua Välimereen
YK vaatii, että Eurooppa ottaa vastaan ja jakaa valtioiden kesken 200 000 pakolaista. YK:n pakolaiskomissaari Antonio Guterresin mielestä Eurooppaan tulisi perustaa pakolaisten suursijoitusohjelma, joka olisi EU-maita sitova.
Perussuomalaisten kansanedustaja, suuren valiokunnan jäsen Simon Elo tyrmää ehdotuksen ja katsoo, että YK haukkuu väärää puuta.
– Jos jollekin on syytä olla vihainen pienen syyrialaispojan ja tuhansien muiden Välimereen hukkuneiden vuoksi, niin ihmissalakuljettajille, Elo sanoo.
– Viattoman pojan ja 11 muun hukkumisen aiheuttaneet syyrialaismiehet on pidätetty. He ovat osa valtavien summien laitonta liiketoimintaa, jolle on pantava piste.
Turvapaikanhakijat pakolaisleireille
Elo esittää Välimeren ylittävien pakolaisveneiden käännyttämistä turvallisiin satamiin ja YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n hallinnoimia ja EU:n osaltaan rahoittamia pakolaisleirejä Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään, joissa voi anoa turvapaikkaa Eurooppaan.
– Näin turvapaikkaa ei tarvitse anoa meren yli, mutta kuten tällä hetkellä Euroopassa. Suurin osa ei saisi turvapaikkaa Euroopasta, vaan turvallisen elämän suursijoitusohjelman leirillä.
Elo katsoo, että sen on riitettävä, jos kyse on todella turvan eikä paremman elintason hakemisesta.
– Yhdenkään ihmisen ei tarvitse hukkua, jos uskallamme astua ulos hyvän ihmisen kuplasta ja tehdä tarvittavat toimet, jotka kansainvälisessä keskustelussa leimataan pahojen ihmisten suunnitelmiksi, Elo linjaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rajatarkastukset palautettava

Slunga-Poutsalo: Elintasosurffarit käännytettävä pikaisesti – eriarvoistavat tuet poistettava

Soini: EU-taakanjakopäätös antoi turvapaikanhakijoille signaalin – nyt voi tulla

Terho: Suomen vastaanottokyky äärirajoilla
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















