

PS ARKISTO
Elomaa: EU ei saa lakkauttaa kotimaista kalastusta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on järkyttynyt Euroopan komission esityksestä kieltää silakan kohdennettu kalastus Suomen lähivesillä.
Komissio antoi alkuviikolla esityksensä seuraavan vuoden kalastuskiintiöstä Itämerelle. Myös lohen kalastusta Ahvenanmaan ja Merenkurkun välillä ollaan lopettamassa, jos komission esitys menee läpi.
– Olen keskustellut komission esityksestä kalastajien kanssa. Esitystä pidetään kotimaisen kalastuselinkeinon kuoliniskuna. Kalakantojen seuranta ja säilyttäminen on tietysti tärkeää, mutta on huomattava, että Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) tutkijat ovat totaalisesti eri mieltä komission kanssa. Tutkijat eivät puolla totaalista kalastuskieltoa, vaan ehdottavat kalastuskiintiöön noin 30 prosentin vähennystä, Kike Elomaa muistuttaa.
Isku saaristoalueille
Petteri Orpon hallituksen ohjelma linjaa, että kotimaisen kalan kulutus on saatava kasvuun. Hallitusohjelman tahtotila on Elomaan mukaan täysin ristiriidassa komission esityksen kanssa.
– Kalastuskielto olisi suuri isku etenkin saaristoalueillemme. Kalastajien lisäksi kielto vaikuttaa niin pakkaajiin, pakastajiin, myyjiin, kalajauhotehtaisiin kuin tietysti kuluttajiinkin. Jo terveydellisetkin syyt edellyttävät kalan määrän lisäämistä ruokalautasella. Kotimaisen kalastuselinkeinon turvaamisessa on kyse myös huoltovarmuudesta.
Itämeren kalastuskiintiöt vuodelle 2024 päätetään Euroopan neuvoston kokouksessa lokakuun loppupuolella. Kansanedustaja Elomaa toivoo Suomelta ryhdikästä ja kansallista etua puolustavaa linjaa, jotta komission kohtuuton esitys saadaan muutettua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rannikkoalueet silakka kalastuskiintiöt EU-kolmissio kalastajat Itämeri kielto Ritva ”Kike” Elomaa Suomi Kalastus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso vaatii tukea Utsjoen kunnalle – Tenojoen kalastuskielto on romuttanut kunnan talouden

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset EU:n yhteisestä kalastuspolitiikasta: Rysäkalastuksen uusi järjestelmä vetää maton alta rysäkalastajilta

Ritva Elomaa kehottaa kansaa kantamaan pöytään laadukasta kotimaista ruokaa – ”Ruuantuotannon arvostuksen nostaminen on kaikkien vastuulla”

Perussuomalaiset tyytyväisiä – EU:n ehdotus silakan kalastuskiellosta tyrmättiin täysin
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












