

MATTI MATIKAINEN
Elomaa: Mistä rahat Rinteen pitoihin?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa kantaa suurta huolta Rinteen hallituksen talouslinjasta. Tuore pääministeri Antti Rinne laskee suunnitelmissaan vahvasti tulevan talouskasvun ja työpaikkojen lisääntymisen varaan.
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa ei suhtaudu yhtä luottavaisesti tulevaisuuden talousnäkymiin.
– Tuleva pääministeri yrittää epätoivoisesti lunastaa mahdollisimman paljon vaalilupauksiaan, vaikka rahaa ei kaikkeen lystiin ole eikä sitä ole liikaa tulossakaan. Valtion menojen kasvattaminen yli tulojen ei ole missään kirjoissa kestävää ja vastuullista talouspolitiikka, Elomaa sanoo.
Velanottoa ja omaisuuden myyntiä
Verotulot eivät riitä kattamaan kaikkia kuluja. Käytännössä tämä tarkoittaa lisää velanottoa ja tuottavan omaisuuden myyntiä.
– Suomen velkataakka on nyt jo 105 miljardia euroa eli lähes kaksi kertaa maamme vuosibudjetin verran. Tällä hetkellä korot ovat alhaalla, mutta niiden noustessa velanhoitokustannukset kohoavat nopeasti, Elomaa huolehtii.
– Velkataakkaa paisuttamalla nakerramme myös tulevien sukupolvien elämänlaatua.
Valtion osinkotulot merkittäviä
Valtion pörssiomistuksen arvo on valtioneuvoston kanslian verkkosivujen mukaan tällä hetkellä hieman alle 28 miljardia euroa, josta Solidiumin osuus on 7,4 miljardia. Valtion suorien osakeomistusten arvo on noussut kymmenessä vuodessa peräti yli 10 miljardia euroa.
Myös valtion vuosittaiset osinkotulot ovat olleet merkittäviä ja tänäkin keväänä osinkopotti kipusi yli miljardin euron. Elomaan mielestä valtion ei ole järkevää myydä hyvin tuottavaa omaisuutta.
– Jos omaisuutta myydään, on saadulle myyntitulolle löydettävä vähintään yhtä hyvä investointikohde eikä tämä ehto tule toteutumaan läheskään kaikkien vaalilupausten kohdalla, Elomaa arvioi.
– On erittäin lyhytnäköistä ja vastuutonta laittaa yhteistä omaisuuttamme lihoiksi kehnoin perustein.
Sähköverkon myynti varoittava esimerkki
Elomaan mukaan valtion omistajaohjauksessa painaa myös yhteiskunnan toimivuus taloudellisten tavoitteiden lisäksi.
– Valtion omaisuuden kauppaamisesta pääomasijoittajille meillä on muun muassa sähköverkkoyhtiöiden kohdalla varoittava esimerkki siitä, millaisia vaikutuksia huonoilla kaupoilla on suomalaisten arkeen.
– Tällä hetkellä liikenneasiat ovat ajankohtaisia ja pian näemme kuinka ”Berneriläistä” politiikkaa tullaan harjoittamaan. Toivottavasti hallitukselta löytyy järkeä estää sijoittajien pääsy rahastamaan tavallisia ihmisiä maantie- ja junaliikenteellämme, Elomaa päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähköverkko verotulot valtion omaisuus valtionvelka Ritva ”Kike” Elomaa perussuomalaiset Liikenne hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen arvostelee kotitalousvähennyksen leikkaamista: ”Harmaa talous lisääntyy”

Elomaa: Yksityisautoilu on hallitukselle mörkö

Kansanedustajat Puisto ja Immonen: Vihervasemmistohallitukselta luvassa velkapolitiikkaa

Sairaanhoitaja-kansanedustaja Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Onko tavoitteena paikata ennen vaaleja luvattua hoitajamitoitusta Postin palveluilla?”

Antikainen: Hallitus tuhlasi pelkkään ryhmäytymiseen perusduunarin vuosipalkan
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















