Artikkeli kuva

Elomaa: Sähkönsiirtohinnat kuriin kansallisella ohjelmalla – ”Haastan kaikki puolueet mukaan”

28.01.2019 |12:55

Kansanedustaja ja Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa vaatii pikaisia toimia sähkönsiirtohintojen rajoittamiseksi. Hän haastaa kaikki puolueet mukaan toimien löytämiseksi.

– Sähköverkkojen myynti oli epäisänmaallinen teko, jonka laskun maksaa tavallinen suomalainen käyttäjä. En käsitä, miten sellaiseen ratkaisuun aikanaan päädyttiin, vaikka oli päivän selvää, että ylikansallisten sijoitusyhtiöiden myötä hinnat nousevat, Elomaa toteaa.

Siirtohintojen korotukset eivät selity vain kaapelointivelvoitteella

Elomaa ei niele selityksiä siitä, että siirtohintoja on ollut pakko nostaa vain kaapelointivelvoitteen kiristyttyä.

– Esimerkiksi Caruna on kaapelointivelvoitteen kiristyttyä tehnyt tuntuvasti kovempaa tulosta – jopa 150 miljoonaa euroa vuodessa. Tuo voitto menee ylikansallisille sijoittajille.

Sähkönsiirto iso erä asumiskustannuksista ja ostovoimasta

Elomaa huomauttaa, asumisen korkea hinta on tunnistettu yhteiskunnallinen ongelma. Asumiskustannukset ovat suurelle osalle suomalaisia keskeisin kuukausittainen menoerä.

– Kotitalouksilla jää asumismenojen jälkeen vähemmän varoja kulutukseen ja asumisen kalleus vaikeuttaa osaltaan myös työn perässä muuttamista.

Korotusoikeus on täysin kohtuuton

Energiavirasto valvoo sähkön siirtohintojen kohtuullisuutta. Sähkömarkkinalain mukaan verkonhaltija saa korottaa sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujaan enintään 15 prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksuihin verrattuina.

– Investointitarpeeseen vetoavat sähköverkkojen omistajat saavat tämän rajoituksenkin puitteissa nostettua hintojaan valtavasti esimerkiksi kymmenen vuoden aikajänteellä. Näihin oikeuksiin on puututtava.

Elomaa on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää