

LEHTIKUVA
Elomaa: Yle lipsunut toimintaperiaatteistaan kotimaisen musiikkiperinteen vaalijana
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä Yle on lipsunut toimintaperiaatteistaan musiikkitarjontansa osalta. Hän on laatinut kirjallisen kysymyksen Yleisradion ohjelmatarjonnan monipuolisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.
Yleisradio on merkittävässä roolissa suomalaisen musiikin monimuotoisuuden säilyttäjänä ja kotimaisen musiikkiperinteen vaalijana. Ylen toiminnan rahoitus asettaa sen eri asemaan kaupallisten kilpailijoidensa kanssa. Sen tulee toimia julkisesti lausuttujen periaatteidensa mukaisesti. Yleisradio Oy:n yhtiöjärjestyksen julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee muun muassa tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä.
– Mielestäni ohjelmatoiminta ei käytännössä vastaa artistien näkyvyyden osalta yhtiöjärjestykseen kirjattuja periaatteita. Samat esiintyjät pyörivät niin kaupallisilla kanavilla kuin Ylen ohjelmatarjonnassa television ja radion puolella. Välittyy sellainen kuva, että Suomessa olisi vain muutama kymmenen ammattimuusikkoa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
Ylen panostettava kulttuuritarjonnan monipuolisuuteen
Ylen tulee panostaa kulttuuritarjonnan monipuolisuuteen niin radiossa kuin televisiossakin. Tällä hetkellä Suomessa musiikkialaa hallitsevat suuret monikansalliset levy-yhtiöt, jotka investoivat artistiensa suosion kasvattamiseen nostamalla heitä valokeilaan suurten resurssien siivittämänä. Muusikoista kuitenkin vain murto-osa saa taakseen suurten levy-yhtiöiden tuen. Tämä hankaloittaa entisestään muiden muusikoiden ja kotimaisten levy-yhtiöiden asemaa kovassa kilpailussa näkyvyydestä ja kuuluvuudesta.
– Yle järjesti 1990-luvun alussa televisioidun pitkäkestoisen konsertin, jossa esiintyi ympäri Suomen artisteja, jotka eivät olleet sillä hetkellä kaikista näkyvimpiä. Tällä tavoin Yle pyrki käytännön toimin edistämään kotimaisen musiikin monimuotoisuutta. Vastaavaa ei ole sittemmin nähty, Elomaa harmittelee.
– Nyt koronakriisin aikaan keikkakalenterit ovat monilla muusikoilla tyhjää täynnä ja ammatinharjoittaminen takkuaa. Tilanne on erityisen haastava artisteille, joilla ei ole takanaan suuren levy-yhtiön markkinointikoneistoa ja verkostoja. Suomalaisen musiikkikulttuurin monipuolisuuden kannalta on valitettavaa, ettei esiin tahdo päästä ilman suuren koneiston tukea. Tässä Ylen pitäisi astua peliin ja sääntöjensä hengessä nostaa esiin myös vähemmän esillä olevia artisteja. Se jos mikä olisi musiikin monipuolisuuden ja suomalaisen musiikkiperinteen vaalimista parhaimmillaan, Elomaa toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen hallintoneuvoston PS-edustajat: ”Ylen riippumattomuusselvityksen tekijän sidonnaisuudet eivät näytä hyvältä”

Ylen hallintoneuvoston Ronkainen television antennilähetyksistä luopumisesta: ”Kriisiajan tiedottaminen ei saa vaarantua missään olosuhteissa”

Yle ja HS tekivät elokapinan mielenosoituksesta pääuutisen – professorit marssitettiin puolustelemaan laittomuuksia ja keskeisen liikenneväylän katkaisua

Yle urakoi taas Sanna Marinin PR-toimistona

Elomaa: Koronan vaikutukset iskevät tapahtuma-alalle laajasti
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää