

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Energiakriisi kurittaa kansalaisia – missä viipyvät hallituksen todelliset toimet kriisiin vastaamiseksi?
Energiakriisi kurittaa kansalaisia, ja hallitukselta vaaditaan nyt vaikuttavia toimenpiteitä kriisiin vastaamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen pahoittelee Facebookissa, että valitettavasti tällaisia toimia ei ole vielä näkynyt.
Hallitus antoi eilen esityksen sähköntuottajille myönnettävissä olevasta 10 miljardin euron luottolimiitistä ja samansuuruisesta valtion velanotosta. Luottolimiitin lisäksi hallitus on myöntänyt Solidiumin kautta Fortumille 2,35 miljardin euron luottolimiitin.
Kansanedustaja Olli Immonen pitää erilaisia tukitoimia tässä tilanteessa tarpeellisina, mutta hänen mukaansa on selvää, että hallituksen toimet ovat olleet kokonaisuudessaan täysin riittämättömiä. Lisäksi hallituksen toiminta ja toimimattomuus herättää lukuisia kysymyksiä.
– Ovatko parhaat voimat olleet alusta lähtien reagoimassa jo kauan näköpiirissä olleeseen sähköntuottajien ja kansalaisten ahdinkoon, vai oliko hallituksella kesällä muita kiireitä? Immonen kysyy.
Miksi sähköntuottajien tilanteeseen ei reagoitu ajoissa?
Perussuomalaiset varoittivat jo syksyllä 2021 lähestyvästä energiakriisistä. Immonen ihmettelee, miksi sähköntuottajien tilanteeseen ei reagoitu syksyllä 2021 energiakriisin ja mm. Uniperin rahoitusongelmien nostaessa päätään. Entä miksi Venäjän hyökkäyssodan käynnistyttyä helmikuussa asiaa ei otettu haltuun? Miksi odotettiin heinäkuuhun asti? Oliko ongelma siinä, että yritykset eivät muka kertoneet ongelmasta ajoissa, vai siinä, että hallitus ei halunnut keskittyä ikävään, mutta väistämättä edessä olevaan ongelmaan?
– Onko odottelu ja toiveajattelu, että ongelmalta vältytään, oikea menettelytapa näin vakavan ja mittaluokaltaan suuren asian hoidossa?
Immonen haluaa tietää myös, missä viipyvät näiden laastari- ja kriisitoimien osalta sähkön hintaan ja saatavuuteen oikeasti vaikuttavat toimet. Perussuomalaiset ovat ehdottaneet mm. päästökaupan tauottamista, Suomen ilmastotavoitteiden siirtämistä vuoteen 2050, EU:n Fit for 55 -esitysten hyllyttämistä, energiantuotannon lisäämistä, tehoreservin käyttöönottoa, turvetuotannon palauttamista, kattohintoja sähkölaskuun, sähkön käytön säännöstelytoimia sekä sähkön käyttäjien priorisointilistoja.
– Entä milloin “vihreän siirtymän” nimissä tapahtunut ydinvoiman vähättely ja fossiilisen säätövoiman alas ajamisen aiheuttama kontribuutio nykyisiin ongelmiin myönnetään?
Vieläkö tekee mieli luvata vappusatasia?
Immonen kysyy, mikä on hallituksen kanta parhaillaan suurten EU-maiden ja EU-komission ehdottamiin ja käsittelemiin toimiin. Vai ollaanko ajopuuna ja odotetaan ratkaisuja, jotka muut maat päättävät ja jotka ovat Saksan, Ranskan ja Etelä-Euroopan maiden etujen mukaisia, mutta eivät välttämättä Suomen etujen mukaisia?
– Missä on SDP:n vastuu asiasta ja anteeksipyyntö Suomen ja Euroopan institutionalisoidusta maakaasuriippuvuuden edistämisestä venäläisellä rahalla? Emme elä Putinin hinnoissa, vaan Paavo Lipposen hinnoissa. Entä löytyykö SDP:n puoluetoimistolta ylipäätään ketään, joka ei olisi saanut Venäjältä konsulttipalkkioita kaasuputkikonsultoinnista?
– Ymmärtääkö hallitus, mitä vuosia jatkuva lisäkustannus korkeamman energian muodossa tarkoittaa taloudelliselle aktiviteetille ja julkisen talouden tasapainolle, ja koska se alkaa tarkastella ja perua tekemiään ei-välttämättömiä velvoite- ja määrärahalisäyksiään, vai vieläkö tekee mieli parannella maailmaa ja luvata vappusatasia vaalien alla?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähköntuottajat luottolimiitti Venäjän hyökkäys energiakriisi Fit for 55 vihreä siirtymä tukitoimet Uniper ilmastotavoitteet vappusatanen sähkön hinta sähköntuotanto Facebook Päästökauppa Vladimir Putin Paavo Lipponen Solidium Fortum SDP Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskusta vakuutteli vuosikausia: ”Ei uusia korotuksia polttoaineverotukseen tällä hallituskaudella” – mutta puhe oli taas halpaa

Perussuomalaiset varoitti jo vuosi sitten: ”Pahimmillaan ilmastotoimien kiihdyttämässä energiakriisissä on kyse siitä, että sähkö loppuu”

Perussuomalaisille Suomen huoltovarmuus ja kansan hyvinvointi on ykkösasia: ”Ilmastotavoitteet on nyt laitettava jäihin”

Pääministeri Marinin mukaan holtiton velkaantuminen on vain olosuhteiden syy – Purra: Leikattavaa kyllä löytyy toissijaisista tai jopa haitallisista menoista

Porin Tahkoluodon voimalaitoksen käyttöönotto selvitettävä

Energiatekniikan professori varoittaa kasvavista omavaraisuusvaatimuksista: Sähkön vientikiellot voivat johtaa tuontikieltoihin ja kauppasotaan

Perussuomalaiset tekee välikysymyksen: ”Olemme vaatineet vastauksia heinäkuusta asti – näitä ei edelleenkään tullut”

Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimiin ja viestintään energiakriisissä: ”Ongelmalliseen energia- ja ilmastopolitiikkaan puuttuminen ei näytä maistuvan”

Sähkön hinta hirvittää – onko valtionyhtiön monen sadan prosentin hinnannosto kohtuullista?
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














