

Energiakriisi leviämässä Pohjoismaihin ja Intiaan – komissio tutkii sähkötukiaisten laillisuutta
Pohjoismaat saavat osansa Euroopan sähkökriisistä, sillä vesivarastot ovat tavanomaista niukemmat. Hiilivoiman käyttö on lisääntynyt varavoimanlähteenä. Saksassa yhdeltä voimalalta loppui hiili. Intiassa monen hiilivoimalan varastot riittävät enää pariksi päiväksi.
Energiakriisistä on tullut vauhdilla maailmanlaajuinen ongelma. Tuontiriippuvaiset maat joutuvat maksamaan yhä kovempia hintoja. Kiina määräsi valtionyhtiöidensä varmistamaan, ettei energiapula iske kotimaiseen sähköntuotantoon.
Euroopan vihreä akku rähmällään
Sähkön hinta Pohjoismaissa oli syyskuussa viisinkertainen vuoden takaiseen verrattuna, Bloomberg kirjoittaa. Tämä johtuu vesivoimaloiden vesivarastojen niukkuudesta. Elo- ja syyskuussa runsaat sateet täyttävät varastoja. Tänä vuonna sateet ovat jääneet vähäisiksi.
Bloombergin mukaan inflaatio raketoi. Se koskettaa kaikkia energiasyöpöstä teollisuudesta opiskelijoihin.
– Pohjoismaiden niukat vesivarannot ja Euroopan vähäiset maakaasuvarastot luovat yhdessä täydellisen myrskyn. Päälle tulevat vielä hiilen ja päästökaupan korkeat hinnat, Fortumin hinnoitteluvastaava Mats Persson toteaa.
– Tänä talvena ajatus, että olisimme Euroopan vihreä akku putoaa naamalleen, Skellefteå Kraftin analyytikko André Gustavsson kertoi.
Intiassa hiili loppumassa
Kiinan hiiliviennin rajoitukset ovat iskemässä Intiaan. Yli puolella maan hiilivoimaloista on hiilivarastoja enää vain pariksi päiväksi, Financial Times uutisoi.
Intian energiantuotannosta noin kaksi kolmasosaa tuotetaan hiilellä. Osuus on hieman noussut parin vuoden takaisesta määrästä. Välittömiä uhkia ovat laajat sähkökatkot, raju sähkön hinnan nousu tai voimalayhtiöiden kannattavuuden romahtaminen.
Tukiaispolitiikka EU:n syynissä
Espanjan hallituksen mukaan jotkut voimalayhtiöt ovat saaneet tuottoja kuin taivaan lahjana. Tästä syystä valtio on aikeissa kerätä näiltä yhtiöiltä peräti kolmen miljardin euron lisäverot. Verotuotot käytettäisiin kuluttajien sähkölaskujen kompensointiin.
FT:n mukaan Euroopan komissio tutkii yhtiöiden väitteitä, joiden mukaan lisäverot ovat Euroopan sähkömarkkina- ja kilpailulain vastaisia. Lisävero kohdistuisi yhtiöiden mukaan epäoikeudenmukaisesti tiettyihin yhtiöihin ja tietylle toimialalle.
Mikäli komissio toteaa Espanjan järjestelyn olevan lainvastaista, alkavat mehevät riidat yhtiöiden ja valtioiden välillä. Ranska on asettanut katon maakaasuhintojen kallistumisille ja Italiassa on esitelty jo kolmen miljardin euron tukipaketti.
Tukipolitiikka luo myös yhden vaietun ongelman: mitä kannustimia kansalaisilla on nipistää energiankulutuksestaan, jos valtio kuittaa heidän sähkölaskunsa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen ilmastokunnianhimosta tulossa jättilasku suomalaisille veronmaksajille – perussuomalaisille riittäisi vähempikin kunnianhimo

Vihreä siirtymä laittaa vähäosaiset ahtaalle – Koponen: ”Missä ovat Marinin hallituksen toimet kotitalouksien auttamiseksi?”

Purra: Seuraava yhteisvastuullinen, tulonsiirtoihin ja velkaan perustuva EU-paketti syötetään ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun teemalla – ”Suomalaisten tehtävä on maksaa”

Euroopan energiakriisi vain pahenee: Venäjältä kysytään lisää hiiltä poltettavaksi – ilmastoaktivisti Thunbergin terveiset päättäjille: ”Blaa, blaa, blaa”

Junnila: Ilmastopolitiikka kurittaa yrityksiä – sähköistämistuki jäämässä paljon alhaisemmaksi kuin kustannukset päästöoikeuksista

Bloomberg: Energiapolitiikan murros kohti uusiutuvia lähteitä johtaa sähkönsaannin epävarmuuteen – sähköstä voi tulla ylellisyystuote, johon kaikilla ei ole varaa

Perussuomalaiset varoittaa uudesta EU:n tukipaketista – ”Taas tulonsiirto pois suomalaisilta”

Neuvostoliittomainen suunnitelmatalous EU:n energiapolitiikassa saattaa jopa hidastaa taistelua ilmastonmuutosta vastaan

EKP ei onnistunut puhumaan inflaatio-odotuksia alas – markkinat odottavat ja politiikot vaativat koronnostoa
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











