

PS ARKISTO
Perussuomalaiset varoittaa uudesta EU:n tukipaketista – ”Taas tulonsiirto pois suomalaisilta”
Perussuomalaiset kyseli tänään eduskunnan kyselytunnilla ilmasto- ja energiapolitiikasta vaatien muun muassa polttoainehintojen laskua. Perussuomalaiset varoittivat myös uudesta EU:n tukipaketista, jota kutsutaan sosiaaliseksi ilmastorahastoksi. Perussuomalaisten mukaan kyseessä on tosiasiassa uusi tukipaketti, jonka lasku lankeaa suomalaisten maksettavaksi.
EU:n uusi tukipaketti on osa uutta valtavaa EU:n ilmastopakettia nimeltä ”Fit for 55”. Sosiaalisessa ilmastorahastossa EU käytännössä tukisi vähemmän kehittyneitä maita yhteiseen pottiin kerätyillä varoilla.
Selvää siis on jo nyt, että Suomi tulisi olemaan merkittävä nettomaksaja. Paketin suuruudeksi on arvioitu 144 miljardia euroa, joista puolet tulee päästökaupasta.
– Kansamme on sellaisessa suossa, että tavallisen kansalaisen kukkaro on tyhjä. Hyvä hallitus, aiotteko torjua kaikki suomalaista kurittavat EU:n ilmastotoimet ja keventää energiaveroja? perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin kysyi.
Hintoihin ei tulossa muutoksia hallituksen toimesta
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi suoraan, ettei hallituksella ole mitään energiahintoja alentavia toimia listalla. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) suhtautui sosiaaliseen ilmastorahastoon varovaisen kriittisesti, mutta huomautti sen olevan osa isompaa kokonaisuutta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti, että hän kysyi samasta sangen massiivisesta EU:n uudesta paketista viimeksi viikko sitten eikä saanut kunnon vastauksia.
– Kysyin pääministeri Sanna Marinilta (sd.), pitäisikö Suomen jälleen suostua siihen, tällä kertaa ilmastotoimien varjolla, että suomalaiset pääsevät maksamaan muiden laskuja ja velkaa. En saanut siihen suoraa vastausta.
– Haluaisinkin nyt kysyä uudelleen, pääministeri Marin, kannatatteko ilmastotoimena uutta EU:n tulonsiirtopakettia, jossa suomalaiset joutuisivat maksumiehiksi? Ja selkeä vastaus, jos saan pyytää, kyllä tai ei, Purra pyysi.
Hallitus muodostaa kantansa myöhemmin
Marin vastasi, että hallitus suhtautuu sosiaaliseen ilmastorahastoon kriittisesti, mutta kantaa asiaan ei vielä ole muodostettu.
– Kokonaisuus sisältää lukuisia erilaisia esityksiä, ja kaikkiin näihin me linjan ja kannan muodostamme. Tietenkin myös suuri valiokunta omalta osaltaan katsoo ja hallitukselle ohjeistuksen antaa, Marin vastasi.
Jää siis nähtäväksi, miten Suomi lopulta tulee pakettiin suhtautumaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulonsiirtopaketti Fit for 55 sosiaalinen ilmastorahasto EU-tukipaketti ilmastotoimet nettomaksajat Mika Lintilä polttoaineiden hinta kyselytunti tulonsiirrot Veikko Vallin Tytti Tuppurainen Päästökauppa Riikka Purra Sanna Marin ilmastopolitiikka Energiapolitiikka perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Suomen hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 – ”Hallitus ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja”

Kokoomus kepittämässä kansaa ylikunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla – Purra: Vähempikin riittäisi – ”Näillä toimilla on seurauksia veroihin ja kansalaisten kustannuksiin”

Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”

Sähkökriisi runtelee maita pitkin Eurooppaa – komissio on huolissaan ilmastopakettinsa kannatuksesta

Ranne: Koska hallitus lakkaa olemasta EU:n heittopussi?

Neuvostoliittomainen suunnitelmatalous EU:n energiapolitiikassa saattaa jopa hidastaa taistelua ilmastonmuutosta vastaan

FT: Puola ei alistu EU:n uhkailuille, mutta lupaa hajoittaa tuomarien kurinpitoelimen

Perussuomalaiset eivät saaneet hallitukselta selkeää kantaa EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta: Mitä tarkoittaa ”erittäin kriittinen”?

Vihreiden Niinistö puolusteli EU-tukipaketteja ja Suomen nettomaksuja: ”Suomelle valtava taloudellinen hyöty” – Huhtasaari tyrmäsi: ”Kaupankäynti ei vaadi tulonsiirtoja”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













