
FT: Puola ei alistu EU:n uhkailuille, mutta lupaa hajoittaa tuomarien kurinpitoelimen
Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin mukaan EU on vaarassa aloittaa ”kolmannen maailmansodan” hylkäämällä Puolan koronaelvytys- ja koheesiorahat. Hän kertoi talouslehti Financial Timesille, että Puola on purkamassa tuomarien kurinpitoelimen, jonka EU-tuomioistuin on todennut laittomaksi.
Mateusz Morawieckin mukaan Puola aikoo turvautua kaikkiin puolustuskeinoihin komission painostuksen alla.
– Me emme aio puhua toisillemme komission uhatessa päätämme aseella. Tämä asetelma vie halumme toteuttaa lisätoimenpiteitä, Morawiecki kertoi viitaten kurinpitoelimen lakkauttamiseen.
Lakituvat ruuhkautumassa
Jotkut EU-maat haluavat kieltää Puolalta kaikki rahat oikeusvaltiokiistan vuoksi. Euroopan parlamentti haluaa viedä komission oikeuteen, mikäli se ei kovistele Puolaa uusilla oikeustoimilla.
Puola on valmis haastamaan Saksan oikeuteen. Puolan mukaan Saksan poliittiset päättäjät nimeävät yhtä lailla tuomareita tehtäväänsä.
– EU:ssa me kaikki olemme yhdenvertaisia. Me voimme käyttää veto-oikeuttamme kaikkeen, kunnes tämä kiristäminen loppuu, Puolan apulaisoikeusministeri Sebastian Kaleta sanoi aiemmin.
Oikeussaleissa puidaan jo Puolan ja EU:n välistä kiistaa. Puola on nostanut kanteen elvytysvarojen jäädyttämisen vuoksi. Saksan tehtävästään luopuva liittokansleri Angela Merkel on vedonnut osapuoliin, etteivät nämä lähtisi ratkomaan jokaista kysymystä oikeustoimin.
Huonoja vaihtoehtoja
Kiistassa ei ole oikeastaan mitään hyvää lopputulemaa. Molemmat osapuolet ovat pikemminkin vain lisänneet kierroksia ja se vaikeuttaa sovinnon saavuttamista.
EU pelkää kahta asiaa: Puola voi asettua poikkiteloin monissa tärkeissä Eurooppa-neuvoston kysymyksissä ja EU:n ilmasto-ohjelma kaatuu, jos joku jäsenmaista hylkää sen.
Toiseksi Puola saattaa livetä vankasta EU-kannatuksesta huolimatta EU-eroon. Nokittelun siloittama noidankehä sisältää riskinsä. BBC:n diplomaattilähde kertoi, ettei unioni selviäisi enää brexitin jälkeen toisen jäsenmaan erosta.
EU:n kannalta kiistassa on vain yksi toive, jossa Puolan ja Unkarin hallitukset vaihtuvat vaalien myötä myötäsukaisemmiksi.
Puola hakee rahoitusta markkinoilta
Morawieckin mukaan EU:n rahalla painostaminen ei onnistu. Hän kertoo Puolan hakevan rahoituksensa markkinoilta, kunnes EU:n lupaamat varat on taas käytettävissä.
– Emme aio antautua. Me emme aio luovuttaa itsemäärämisoikeuttamme tämän painostuksen edessä, hän totesi.
– Mutta mitä kauemmin varojen lukitseminen kestää, sitä selvemmäksi komission harjoittama syrjintä ja sanelupolitiikka tulevat ilmi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hollanti haluaa komission jäädyttävän Puolan EU-rahat

Puolan pääministeri Morawiecki oikeuslaitoskiistasta: EU on tienhaarassa

Perussuomalaiset varoittaa uudesta EU:n tukipaketista – ”Taas tulonsiirto pois suomalaisilta”

Hallituksen ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” -malli polttaa suomalaiset loppuun – Ari Koponen: ”Etelään jaetuille velkamiljardeille olisi ollut käyttöä Suomessakin”

Immonen: Puolan hallitusta vastaan hyökkääminen sen perustuslakia tulkitsevan itsenäisen tuomioistuimen tekemän ”väärän päätöksen” vuoksi on oikeusvaltioperiaatteen vastaista

Puola korottaa panoksia oikeusvaltiokiistassa – nyt huutia sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













