
Puolan pääministeri Morawiecki oikeuslaitoskiistasta: EU on tienhaarassa
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kertoi Puolan parlamentin alahuoneelle EU:n olevan merkittävän hetken äärellä: kuinka kauan EU-jäsenmaat aikovat perääntyä demokratioissaan EU:lle valtaa ”anastavien” instituutioiden edessä. Pääministerin ulostulosta uutisoi brittilehti Express.
Mateusz Morawieckin mukaan EU on historiallisessa tienhaarassa. Hänen mukaansa EU:lla ei ole määräysvaltaa jäsenmaiden tuomarinimityksiin. EU:n mukaan kyseessä on oikeusvaltioperiaatteen rikkominen.
Euroopan komission tiedottaja kertoi komission tehtävän olevan unionin laillisuusjärjestyksen suojelu ja eurooppalaisten oikeuksien suojaaminen.
Kiistassa pohjimmiltaan on kyse siitä, mikä taho sanoo laillisuusmielessä viimeisen sanan EU:ssa jäsenmaille. Maan omat lait vai usein kierretty EU-laki.
Tekopyhyys olisi EU:n vientivaltti
Lusikkansa soppaan työnsi Expressenin mukaan myös Michel Barnier. Ranskalainen Barnier nousi otsikoihin hänen toimittuaan EU:n brexit-neuvottelijana. Barnier on mukana Ranskan ensi kevään presidentinvaaleissa.
Barnier sanoi Puolan EU-jäsenyyden ehtojen olevan vaakalaudalla. Hän luonnehti Puolan pyrkivän painostamaan maalleen oikeutta.
Ulostuloa voi pitää moraalisen oppitunnin pitämisenä täysin aiheetta. Barnier on itse kyseenalaistanut EU-tuomioistuimen ylivallan ja vaatinut Ranskalle itsemääräämisoikeutta. Barnier on toki sittemmin poistanut vaatimuksensa, mutta tuskin hän on hetken mielijohteesta lähtenyt Puolan kanssa samoille linjoille.
EU:n ja unionin suurten jäsenmaiden ylitsepursuava tekopyhyys voi edelleen hyvin. Jos se olisi hyvä asia, niin siitä voisi tuotteistaa EU:lle merkittävän vientituotteen.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hollanti haluaa komission jäädyttävän Puolan EU-rahat

Latvian sisäministeri: EU:n on suojattava ulkorajansa ja estettävä jokainen laiton rajanylitys

EU:n Puolan ja Unkarin elpymisrahat pakastimessa – Italialle rahat, vaikka mafian arvellaan iskevän apajille

Hollantilaismeppi pitää jäsenmaita ideoiden hautausmaana – Huhtasaari: Tyyppillinen kommentti, jolla pyritään kasvattamaan EU:n valtaa

Valko-Venäjän kyyninen diktaattori kampittaa Eurooppaa laittomilla siirtolaisilla – irakilaisnuorukaiset ovat maksaneet jopa 10 000 dollaria hukkareissusta

FT: Puola ei alistu EU:n uhkailuille, mutta lupaa hajoittaa tuomarien kurinpitoelimen

Immonen: Puolan hallitusta vastaan hyökkääminen sen perustuslakia tulkitsevan itsenäisen tuomioistuimen tekemän ”väärän päätöksen” vuoksi on oikeusvaltioperiaatteen vastaista
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













