Tagi: Oikeusvaltioperiaate

Yle

Nuukan pohjoisen ja vähemmän nuukan etelän jäsenvaltioiden kädenvääntö EU:n 750 miljardin tukipaketin kohtalosta jatkuu Brysselissä. PS:n Jani Mäkelän mukaan kyse on puhalluksesta, jossa EU:n rahoituskehykseen kaadetaan röyhkeästi kolmannes lisää. Asiaa ruodittiin Yle aamussa.  Lue lisää >

Perussuomalaiset kansanedustajat jättivät valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen, kun eduskunnan EU-asioita käsittelevä suuri valiokunta otti eilen kantaa niin sanotun oikeusvaltioperiaatteen lujittamisesta EU:ssa. Perussuomalaisten mukaan oikeusvaltioperiaatetta käytetään kyseenalaisesti itsenäisten valioiden poliittiseen ohjaukseen jopa kiristyskeinona.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

SDP pitää kovaa meteliä Puolan ja Unkarin oikeusvaltiorikkeistä, mutta miten on Suomen oma tilanne? Toteutuuko oikeusvaltioperiaate Suomessa? Onko oma meillä varaa moittia muita? Puoluetyömies Matti Putkonen kirjoittaa suomalaisia riivaavista kipeistä ongelmista, jotka koettelevat kansalaisten oikeustajua. Avoin kirje on suunnattu pääminimisteri Antti Rinteelle ja eurooppaministeri Tytti Tuppuraiselle. Suomen Uutiset julkaisee avoimen kirjeen kokonaisuudessaan.  Lue lisää >