

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Puola hakee kumppaneita vastustamaan EU:n liittovaltioistamista ja vallan keskittämistä
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki tavoittelee yhteistyötä EU-jäsenmaiden isänmaallisten oikeistokonservatiivipuolueiden kanssa. Tavoitteena on vastustaa Euroopan liittovaltioistamista ja vallan keskittämistä Brysseliin. Aiheesta uutisoi uutistoimisto PAP.
Mateusz Morawiecki haluaa vahvojen jäsenmaiden muodostaman vahvan EU:n. Hän hakee yhteistoimintaa samalla tavoin ajattelevien eurooppalaisten puolueiden kanssa.
Hänen mukaansa liittovaltioistamista vastustavien ryhmien ei tarvitse olla samassa ryhmässä, mutta hän ei sulje pois yhteistä europarlamenttiryhmää tulevaisuudessa.
Yksittäisistä asioista eurooppalaisilla puolueilla voi olla eri näkemyksiä. Morawiecki kertoi, että hänen ja Marine Le Penin näkemys Venäjän vaikutusvallasta Ukrainassa poikkeavat toisistaan. Le Penin mukaan aktiivinen toiminta Ukrainan kanssa johtaisi jännitteiden kasvamiseen Venäjän suuntaan.
Puolan hallitus rauhoitteli EU-budjettikohua
Puolan oikeisministeri Zbigniew Ziobro antoi Financial Timesille haastattelun, jossa oikeusministeri väläytti Puolan katkaisevan EU-budjetin rahoituksen ja äänestävän kategorisesti Eurooppa-neuvoston äänestyksissä vastaan, mikäli EU jatkaa elpymisvälineen rahoituksen panttaamista.
Puolan hallitus kertoi, että Ziobron lausunnot ovat hänen omiaan, eivätkä ne vastaa Puolan hallituksen aikeita.
Puola ja EU ovat napit vastakkain Puolan oikeuslaitoksen uudistuksista. Puolan mielestä ne ovat olleet välttämättömiä, koska oikeusjärjestelmä on sen mukaan ollut kommunismiaikaisen tehotonta. EU:n mielestä uudistukset ovat johtaneet puolueelliseen järjestelmään.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-liittovaltio Zbigniew Ziobro EU-elvytyspaketti Oikeusvaltioperiaate Mateusz Morawiecki EU-budjetti Puola Marine Le Pen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Komissio esittää lisäaikaa turvapaikan hakumenettelyyn – Puola haluaa päinvastoin estää kaikki hakemukset Valko-Venäjän rajalla

Puola korottaa panoksia oikeusvaltiokiistassa – nyt huutia sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

PS vaatii pikaisesti eduskuntaan tuotavaksi hätätilapykäliä – Purra välikysymysinfossa: “Tukeeko hallitus Puolan ja Latvian päätöstä olla vastaanottamatta turvapaikkahakemuksia väliaikaisesti?”

Puolan rajakriisi tuo rahaa monille – siirtolaisia rahastetaan joka käänteessä

Antikainen: Puolan rajalla kiviä heittelevät väkivaltaiset nuoret miehet eivät ole hädänalaisia
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Some repesi riemuun koraaninpolttajan kuoleman jälkeen – ”Tilanne ei ole enää viranomaisten hallinnassa”
Koraanin polttajan murha on herättänyt mielipiteiden ristiaallokon kautta maailman. Tilanne Ruotsissa ei pommien räjähdellessä ole enää viranomaisten hallinnassa. Esiin on noussut epäilyjä siitä, että kansankodissa on tahoja, joilla on omat lakinsa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää