

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Suomalaisten lääkitystiedot ovat liian usein päin mäntyä – pahinta on, etteivät ihmiset edes tiedä sitä
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan lääkitysvirheiden suuresta määrästä. Suomalaiset olettavat, että omat lääkitystiedot löytyvät automaattisesti lääkärin tai hoitajan vastaanotolla tai apteekissa asioidessa. - Näin se ei ole. Tämä on vakava virheoletus, Reijonen sanoo.
Toinen virheellinen käsitys on Minna Reijosen mukaan se, että terveydenhuollon henkilöt aina näkevät, mitä lääkkeitä toinen lääkäri on kirjoittanut, ja siten olisi selvää, miten esimerkiksi eri lääkkeet vaikuttavat keskenään. Näin ei Reijosen mukaan ole. Saman sairaalan eri huoneissa ei toinen lääkäri välttämättä näe, mitä lääkäri on toisessa huoneessa resepteihin kirjoittanut.
Varapuhemies Paula Risikko on ottanut kantaa lääkityksiin ja lääkevirheiisiin.
Kansanedustaja Reijonen, jolla on farmaseutin tutkinto yliopistosta, väittää, että jos meillä olisi vuosikymmenten saatossa ymmärretty panostaa enemmän farmasiaan, niin kansamme voisi paremmin. Suuri osa pielessä olevista lääkityksistä johtuu lääkärikäynneistä.
– Farmasiaan, lääkkeiden yhteensopimattomuuksien tarkkailuun ja esimerkiksi henkilön iän vaikutuksiin lääkkeen vaikuttavuuteen tai eri lääkkeiden sivuvaikutuksiin on kiinnitetty liian vähän huomiota. Ihmisillä saattaa olla liikaa lääkkeitä tai liian suurella annostuksella, Reijonen kertoo.
Vieraskieliset hoitajat tekevät virhearvioita
Suomalaisilla on paljon lääkitysvirheitä. Lääkityskortit, joissa on ajantasainen lääkitystieto, ovat usein vanhentuneita tai virheellisiä. Usein vain henkilöllä itsellään on tieto omasta lääkityksestään, ja tämä on se todellinen riski. Iso osa ei edes tiedä, mikä on lääkityskortti.
– Tilanne on petollinen. Jos vaikka joudut onnettomuuteen eri hyvinvointialueella, ei lääkityksesi välttämättä ole edes tiedossa sairaalassa, jos et itse pysty sitä kertomaan. Annokset ovat voineet muuttua, ja joku lääkitys on saatettu lopettaa. Apteekista voit saada lääkkeen, joka ei ole enää käytössä, kun apteekki ei tiedä ajantasaista lääkitystä. Reseptithän voivat olla voimassa, vaikka lääke olisi lopetettu.
Myös vieraskieliset hoitajat voivat tehdä virhearvioita, kuten kävi hoitajien tutkimuksessa ilmi.
– Kun lääkevaihto tuli käyttöön, saattoi asiakkaalla olla kahta samaa ainetta sisältävää lääkettä eri nimikkeillä, Reijonen toteaa.
Saattohoitoa ei tarvinnutkaan aloittaa
Reijonen pitää farmasian ja apteekkien merkitystä tärkeänä tässä asiassa. Apteekit pystyvät tekemään kokonaislääkityksen arviontia, mitä moni ei vielä tiedä. Lääkkeillä on yhteensopimattomuuksia.
– Lääkkeitä ei ole tarkoitus myydä vain myymisen ilosta, vaan juuri sen verran kuin on tarve, muistuttaa Reijonen.
– On kuuleman mukaan ollut tapauksia, että saattohoitoa ei olekaan tarvinnut aloittaa, kun lääkityksiä on vähennetty ja laitettu ne ajan tasalle. Tällaista palautetta on tullut, ja se on otettava vakavasti.
Rahastuksen makua
Kanta-palvelu ei vielä ole täysin toimiva kaikilta osin. Reijonen ihmettelee asiaa, joka on ollut retuperällä jo vuosikymmeniä. Nykyään lienee jo satoja tietojärjestelmiä, jotka lypsävät yhteiskunnan rahaa. Pahinta Reijosen mielestä on se, että nämä hienot järjestelmät eivät edes keskustele keskenään.
– Tuntuu siltä, ettei siihen ole järjestelmäntoimittajilla ollut haluakaan. Ja ilmassa näyttää olleen toki rahastuksen makuakin, Reijonen sanoo.
Reijosen mukaan on vakava ongelma, että harvalla suomalaisella edes on lääkereseptit tulostettuna varalta. Liian monelta myös puuttuu ajantasainen lääkityskortti. Reijonen on tehnyt asiaan liittyen aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä.
Reijonen kehottaa jokaista laittamaan lääke-, resepti- ja lääkityskorttiasiansa kuntoon.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vieraskieliset hoitajat farmaseutit hoitajien kielitaito lääkitys lääkitysvirheet lääkityskortti lääkitystiedot farmasia apteekit Minna Reijonen Saattohoito Terveydenhuolto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tietovuoto paljasti skandaalin: Terveydenhuollon auktoriteetti tuputti transhoitoja alaikäisille viis veisaten erittäin vakavista terveydellisistä sivuvaikutuksista

Reijonen vaatii yliopistoapteekkien tuottoja Itä‑Suomeen – Helsingin erityisasema ei enää kestä tarkastelua
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen painottaa kirjallisessa kysymyksessään, että Itä‑Suomen apteekkien tuottojen tulee hyödyttää Itä‑Suomea. Hän vaatii selvitystä siitä, voisiko Joensuun yliopistoapteekin liittää Itä‑Suomen yliopiston apteekkiin ja pitäisikö Helsingin yliopiston pitkään jatkunut erityisasema apteekkimarkkinoilla purkaa.

Hallitus vahvistaa apteekkien roolia – Reijonen ja Rintamäki vaativat turvaa sivuapteekeille
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen apteekkitalouden kokonaisuudistuksesta. Esityksellä on tarkoitus vahvistaa apteekkien roolia osana terveydenhuoltoa. Perussuomalaisten kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Minna Reijonen ja Anne Rintamäki korostavat, että apteekkitoimintaa on tärkeää kehittää hallitusti.

Minna Reijonen: Apteekkiverkkoa ei tule pienentää – sivuapteekit säilytettävä ennallaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen vaatii, että sivuapteekkien verkostoon ei saa koskea.
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








