Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Komissio esittää lisäaikaa turvapaikan hakumenettelyyn – Puola haluaa päinvastoin estää kaikki hakemukset Valko-Venäjän rajalla

02.12.2021 |21:51

Euroopan komissio on tehnyt ehdotuksen rajakäytännön poikkeuksille Valko-Venäjän rajalla. Esitys ei miellytä ketään.

Komissio esittää lisäaikaa turvapaikan hakumenettelyyn. Rekisteröinti on tähän asti pitänyt tehdä kymmenen vuorokauden kuluessa – ja nyt aikaa olisi neljä viikkoa. Puola, Latvia ja Liettua saavat pitää hakijat käsittelykeskuksissa rajan tuntumassa 16 viikkoa käsittelyn ja valitusprosessin aikana.

Esitys ei kelpaa Puolalle, ei ihmisoikeusaktivisteille eikä Euroopan parlamentin vasemmistolle. Parlamentilla ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia kaataa esitystä. EU-jäsenmaiden tulee hyväksyä esitys.

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM arvioi, että Valko-Venäjällä on vielä 7 000 EU:n alueelle hakeutuvaa ihmistä. Komission arvioiden mukaan Valko-Venäjältä on saapunut unioniin tänä vuonna 8 000 ihmistä.

Puolaa ei kuunneltu

Puola kertoi komission esityksen vaikuttavan kielteisesti rajavalvontaan. Puolan mukaan sitä ei kuunneltu esitystä laadittaessa. Maa olisi halunnut voida estää kaikki hakemukset Valko-Venäjän rajalla.

Puola painotti, että käsittelyaikojen pidentäminen ei ole estämistä.

Komission mukaan tilanne rajalla on rauhoittumassa, joskin tilanne vaatii komission mielestä joustavuutta. Uusi käytäntö voisi olla voimassa puoli vuotta ja se voidaan tarvittaessa keskeyttää tai myöntää jatkoaikaa.

Komission mukaan esitys kunnioittaa kansainvälisiä velvotteita. Niihin kuuluu muun muassa se, ettei turvapaikkaa hakevia voida palauttaa vaaralliseksi luokiteltuun maahan.

Vasemmisto hiiltyi

Vasemmistopuolueiden ja ihmisoikeusjärjestöjen näkökulma komission esitykseen on täysin toinen. Niiden mukaan komissio on työntänyt päänsä pensaaseen ja antanut periksi Puolan tiukalle toiminnalle.

Järjestöjen mielestä esitys vain pönkittää ”Euroopan linnaketta” ollen kaikkia EU:n periaatteita vastaan.

Punavihreiden politiikkojen mielestä esitys on poliittinen. Erään EU-diplomaatin mukaan komissio pesee kätensä selkeiden EU-lakien rikkomisen edessä.

Alankomaiden vihreiden meppi Tineke Strik kertoi, että komission esitys siunaa laittoman, moraalittoman ja hengenvaarallisen rajakäännytyksen.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää