Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Halla-aho: ”Kun maahantunkeutujat jo rynkyttävät raja-aitoja, valtion on kyettävä puolustamaan itseään”

24.11.2021 |19:43

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho – vastaansanomattomaan tyyliinsä – toi omalta osaltaan välikysymyskeskusteluun mukaan karuja tosiasioita.

Jussi Halla-aho esitti tänään välikysymyskeskustelussa eduskunnassa, että kun tilanne on päällä, on jahkailun loputtava ja siirryttävä tekoihin.

Halla-aho painotti, että kun maahantunkeutujat jo rynkyttävät raja-aitoja, valtion on kyettävä puolustamaan itseään.

– Ihannetilanteessa valtio varautuu tällaisiin tilanteisiin lainsäädännöllä, mutta jos se ei ole tätä tehnyt, lainsäädäntöä on uskallettava tulkita luovasti. Turvapaikkajärjestelmää ei ole luotu mahdollistamaan invaasiota ja kansainvaelluksia, ja sen käyttö tällaisiin tarkoituksiin on estettävä päättäväisesti ja tarvittaessa häikäilemättä — juuri siten kuin Unkari toimi vuonna 2015, Kreikka viime vuonna tai Puola tänä vuonna.

– Asiat ovat kuitenkin menneet jo pieleen, kun maahantunkeutujat rynkyttävät raja-aitoja. Heitä houkuttelee sinisilmäinen turvapaikkapolitiikka, avokätinen sosiaaliturvajärjestelmä ja ponneton palautusjärjestelmä. Kun nämä houkuttimet poistetaan, viedään pohja myös hybridivaikuttamiselta, Halla-aho sanoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun

14.07.2025 |17:37
5.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää