

LEHTIKUVA
Antikainen: Onko hallituksen ainoa vastaus hybridivaikuttamiseen kotimaisen opposition demonisointi?
Eduskunta käsitteli keskiviikkona opposition yhteistä välikysymystä, jossa oppositio vaatii hallitusta päivittämään valmiuslain vastaamaan ajankohtaisiin turvallisuusuhkiin. Hallituksen reaktio oli odottamaton. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, eikö vihreissä ja vasemmistoliitossa ymmärretä Valko-Venäjän rajan tilannetta vai eikö siitä vain välitetä.
Sen sijaan, että hallituspuolueista olisi vastattu asianmukaisesti opposition esiin nostamiin perusteltuihin huoliin, sekä sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) että edustaja Jussi Saramo (vas.) keskittyivät puheenvuoroissaan demonisoimaan ja haukkumaan oppositiota.
– Kysymys kuuluu, eikö vihreissä ja vasemmistoliitossa ymmärretä tilannetta Valko-Venäjän ja sen naapurimaiden rajalla vai eikö näissä puolueissa vain välitetä hybridivaikuttamisen uhasta? perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.
Sisäministeriöllä ihan oma tilannekuvansa
Erityistä hämmästystä Antikaisessa herättää sisäministeriön toiminta, joka tuntuu olevan hallitusohjelman lisäksi muiden EU-maiden muodostaman tilannekuvan vastainen. Muissa Euroopan maissa linja ei-työperäiseen maahanmuuttoon on tiukentunut ja on ymmärretty, että hybridioperaatioissa EU-alueelle voi tulla sosiaaliturvan tavoittelijoiden lisäksi myös EU:lle vihamielisten maiden, kuten Valko-Venäjän, kouluttamia terroristeja.
– Yksikään järkevä hallitus ei halua tällaisia henkilöitä maahansa. Mutta mitä tekevät vihreät? Pohtivat kuumeisesti keinoja, joilla maahan laittomasti kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen jääneille voitaisiin antaa oleskeluluvat, Antikainen painottaa.
Vihervasemmiston päällimmäisenä huolena muukalaisviha
Hybridiuhkien sijasta vihreiden ja vasemmiston huolenaiheena tuntuu olevan vain muukalaisviha. Useat turvallisuusasiantuntijat ovat korostaneet sitä, että poikkeustilanteisiin on varauduttava ennalta, jotta lainsäädäntö on kunnossa, kun tilanne on päällä.
– Vihreät tuntuvat kuitenkin puheissaan olevan sitä mieltä, että todellinen ongelma on muukalaisviha. Eivätkö he ymmärrä, ettei missään maassa kansa suhtaudu positiivisesti siihen, jos maahan tulee kutsumattomia vieraita, jotka tehtailevat lukumääräänsä verrattuna valtavat määrät rikoksia?
– Luulisi, että 17-kertainen todennäköisyys syyllistyä raiskausrikoksiin kantaväestöön nähden kiinnostaisi feministeiksi julistautuneita, mutta intersektionaalisuus kai tarkoittaa sitten sitä, että jos uhrihierarkian ylemmällä tasolla oleva raiskaa tai ryöstää kantaväestön edustajia, ainoa vaihtoehto on yrittää vaieta todellinen ongelma kuoliaaksi ja yrittää tukahduttaa keskustelu leimaamalla ongelmasta puhuvat muukalaisvihamielisiksi, Antikainen moittii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaaliperustainen maahanmuutto terroristit hybridioperaatio intersektionaalinen feminismi valmiuslaki hybridivaikuttaminen Valko-Venäjä Krista Mikkonen Sisäministeriö turvallisuusuhat muukalaisvastaisuus vihervasemmisto kielteinen turvapaikkapäätös oppositio oleskelulupa Jussi Saramo Sanna Antikainen Vasemmistoliitto vihreät Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Suomen kansa ei tarvitse keskenään riitelevää hallitusta sisäistä turvallisuuttaan heikentämään

Mäenpää: Hallituksen keinot laittomasti maassa olevien ihmisten poistamiseen eivät tähän mennessä vakuuta

Pakolaiskiintiö nousee, laittomille siirtolaisille puuhataan oleskelulupia – Simula: ”Vihervasemmisto vie, keskusta vikisee”

Mäkelä: Välikysymys tarpeen, koska hallitukselta ei saa vastauksia kysymyksiin eikä lupauksia toimenpiteistä turvallisuusuhan korjaamiseksi

Välikysymys meni hallituspuolueilla tunteisiin – vasemmiston Saramo syytti Puolaa Valko-Venäjän masinoimasta rajakriisistä

Pentagonin professori varoittaa: Ihmisen aivot ovat uuden sodan taistelukenttä

Antikainen: Miksi sisäministeriö haluaa palkita laittomasti maassa olevat sotilaskarkurit oleskeluluvilla?
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














