Tagi: kielteinen turvapaikkapäätös

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnan lähetekeskustelussa oli eilen kansalaisaloite, jolla vaaditaan nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan myöntämistä laittomasti Suomessa oleskeleville henkilöille. Perussuomalaiset antoi aloitteelle täystyrmäyksen. Puoluejohtaja Riikka Purra painottaa, että suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ei tule ohjata suuntaan, jossa laittomasti maassa olevien haluttomuus poistua Suomesta palkitaan oleskeluluvalla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri nosti esiin eduskunnassa – sisäisen turvallisuuden selonteon pohjalta käydyssä keskustelussa – turvallisuusviranomaisten puutteelliset resurssit. Lakivaliokunnan kuulemisissa saadun selvityksen mukaan oikeudenhoidon resurssit ovat jo pitkään olleet alimitoitettuja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sisäministeriön kohua herättänyt selvitys oleskelulupien myöntämisestä vuosina 2015–2016 saapuneille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille julkaistiin viime torstaina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee ankarasti jopa hallituksenkin tyrmäämää selvitystä ja vihreiden lannistumatonta intoa jakaa oleskelulupia turvapaikkashoppailijoille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on jättänyt ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen hallituksen esityksestä, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ja karkotettavaksi määrätty henkilö voisi saada opiskelijan oleskeluluvan esittämällä selvityksen 6 720 euron varallisuudesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset ampuvat alas hallituksen esityksen, joka pyrkii opiskelun varjolla helpottamaan kehitysmaista saapuvaa maahanmuuttoa. Hallituksen esityksen mukaisesti jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jatkossa hakea opiskelijan oleskelulupaa edellytysten täyttyessä. – Miksi meillä edes on turvapaikkajärjestelmä, jos se voidaan lopulta kuitenkin tavalla tai toisella kiertää? Arja Juvonen kysyi eduskunnan eilisessä lähetekeskustelussa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalaiset otti tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla kantaa sisäministeriön suunnitelmiin jakaa oleskelulupia tuhansille Suomessa laittomasti oleskeleville henkilöille. Perussuomalaisten mielestä sisäministeriö on romuttamassa koko turvapaikkajärjestelmää ja poistamassa viimeisetkin rajoitteet Suomeen suuntautuvan maahanmuuton hallitsemiseksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Sisäministeriössä valmistellaan selvitystä, jossa pohditaan laittomasti maassa oleville ulkomaalaisille myönnettäviä oleskelulupia. Hankkeessa pohditaan muun muassa sitä, tulisiko vuonna 2015-2016 tulleiden kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden saada oleskelulupa, koska heitä ei ole saatu palautettua lähtömaahan. Tällaisia henkilöitä on Suomessa noin 3 000.  Lue lisää >