

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisi riisui muslimihuivit väkisin – PS-kansanedustajat: ”On päivänselvää, että kasvot tulee näyttää poliisille”
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen yhteensä seitsemää poliisia ja muuta viranomaista kohtaan jutussa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta naisilta riisuttiin väkisin heidän islaminuskonnon mukainen hijab-huivinsa.
Perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Mari Rantanen kummeksuvat apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöstä syyttää virkavaltaa.
– Jos joutuu tekemisiin virkavallan kanssa ja tarvitaan henkilötunnistekuvia poliisin rekistereihin, on päivänselvää, että kasvot tulee näyttää. Apulaisvaltakunnansyyttäjänkin on ymmärrettävä, että jos naamioita ei riisuta vapaaehtoisesti, ei jää muita vaihtoehtoja kuin riisua väkisin, poliisitaustainen Rantanen perustelee.
Järjetön tilanne
Oikeudenkäynnissä on myös kyse merkittävästä ennakkotapauksesta uskonnonvapauden ja viranomaisten toimivallan välillä.
– Jos virkavallalle jaetaan tuomioita, voisi jatkossa kuka tahansa asioida poliisin kanssa esimerkiksi kommandopipoon sonnustautuneena vedoten uskonnonvapauteen. Tämä olisi kuitenkin aivan järjetön tilanne, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Ronkainen sanoo.
Palautukset eivät toimi
Kansanedustajakaksikko näkee tapauksessa ongelmia myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautusten toimivuudessa. Naisia ei ole voitu palauttaa, sillä mikään maa ei ota heitä vastaan todellisen kansalaisuuden ollessa epäselvä.
– Palautukset eivät toimi edes nykyisellään. Kuinka ne voivat toimia jatkossakaan, jos viranomaisilla ei ole keinoja selvittää henkilöllisyyksiä tai edes rekisteröidä selkeästi näitä ihmisiä, edustajat kyseenalaistavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- apulaisvaltakunnansyyttäjä muslimihuivi rekisteröinti henkilöllisyys palautukset Uskonnonvapaus syyte kielteinen turvapaikkapäätös Mari Rantanen Jari Ronkainen perussuomalaiset Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Immonen: Turvapaikanhakuprosessiin liittyvät huijaukset tunnistettava ajoissa – eivät saa vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan

Paunio: Punavihreä itsepetoskupla on puhkeamassa Euroopassa – milloin Suomessa?

Uskonnollinen vastakkainasettelu lisääntyy Euroopassa – lähes puolet brittimoskeijoista kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi

Ruotsissa on monta todellisuutta – muslimipuolue sai kolmanneksen äänistä ongelmalähiössä

Professori: Muslimipuolue vei Ruotsin demariblokilta vaalivoiton

Suomen Islam-seurakunnan entinen johtaja Suomen Uutisille: Päähuivin käyttö on selkeä kannanotto integroitumista vastaan – miksi enemmistön pitäisi sopeutua vähemmistöön?
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














