

Vihreät pyörittää hallitusta sisäministeri Krista Mikkonen johdolla. / LEHTIKUVA
Hallinto-oikeudet ruuhkautuneet ulkomaalaisasioista – hallitus tunnistaa ongelman, mutta jatkaa ideologia edellä
Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin oikeusturvan toteutumisesta. Perussuomalaiset haastoivat vihreää sisäministeriä Krista Mikkosta tunnustamaan haitallisen maahanmuuton ongelmat oikeusprosesseissa.
– Oikeuslaitoksen ja sisäisen turvallisuuden sektorin, kuten poliisin, ruuhkautuminen ja kuormitus ovat hyvin huolestuttava ilmiö. Yksi tekijä, joka molempia edesauttaa, on maahanmuutto. Helsingin hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista noin 50 % koskee ulkomaalaisasioita, korkeimmassa hallinto-oikeudessa luku on noin 40 %. Tämä pidentää kaikkien muiden asioiden käsittelyaikaa, aloitti Riikka Purra.
– Hallinto-oikeuksien ruuhkan takana on turvapaikkalainsäädäntömme, joka mahdollistaa esimerkiksi yhdeksän kielteistä turvapaikkapäätöstä saaneen ihmisen hakea jopa kymmenettä kertaa turvapaikkaa. Aiotteko te tehdä tälle asialle jotakin ja korjata lainsäädäntöämme?
Sisäministeri Krista Mikkonen kierteli totuttuun tapaansa vastauksen kanssa ja totesi että hallitus on tällä kaudella tehnyt selvityksen siitä, miten avustajia ja tulkkeja on voitu käyttää oikeusprosessissa.
Tosiasiat tunnustettava
Kansanedustaja Ari Koponen ei ole yllättynyt, ettei hallitus halua tunnustaa ongelmaa oikeusprosesseissa. Vaikka tilastollisesti ulkomaalaisasioiden näin valtavan yliedustettu määrä ruuhkauttaa tuomioistuinten toimintaa, rasittaa ihmisiä inhimillisesti ja kuluttaa paljon resursseja.
– Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, mutta ainut mitä hallitus tarjoaa on tyhjää puhetta, kommentoi Koponen kyselytunnilla kuultuja ministereiden vastauksia.
– Jos emme voi tunnustaa tosiasioita, emme myöskään pysty puuttumaan ongelman juurisyihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ruuhkautuminen ulkomaalaisasiat hallintotuomioistuimet Krista Mikkonen Ari Koponen valitus ideologia kielteinen turvapaikkapäätös Riikka Purra Poliisi hallitus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-nuoret vaatii lisätietoa sisäministeriöltä: Kuka EU-komissiosta on antanut lausunnon, että rajoja ei muka voisi sulkea kokonaan edes poikkeustilanteissa?

Perussuomalaiset vaati vaikuttavia rajaturvallisuuslakeja – hallitus ei suostu keskeyttämään turvapaikanhakuoikeutta edes Venäjän hybridivaikuttamisen estämiseksi

Hallituksen mukaan komissio ei anna Suomelle lupaa suojella rajojaan Venäjän siirtolaisaseelta – Purra: Olen erittäin pettynyt siitä, että hallitus lähetti asian kierrokselle

Vihreän sisäministeriön uskomaton kommentti kriittisellä hetkellä – kertoo, ettei maa voi suojautua Venäjän siirtolaisaseelta – Purra: ”Uskomatonta! Suojatkaa tätä maata”

Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

Lakivaliokunnan perussuomalaiset: ”Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus on yhtä mamutusta”

Poliisi joutuu aloittamaan yt-neuvottelut – Purra: Poliisille 830 miljoonaa, kehitysapuun 1 200 miljoonaa

Vihreiltä taas käsittämätöntä selittelyä, miksi Suomi ei muka voi sulkea rajojaan, jos Venäjä iskee siirtolaisaseella – Purra: ”Nykylainsäädännöllä voidaan korkeintaan hidastaa”

Immonen: Lautamiesjärjestelmän toimivuus ja tarpeellisuus selvitettävä – ”Lautamiesten valintaperusteet voivat vaarantaa oikeuden riippumattomuuden”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












