

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-nuoret vaatii lisätietoa sisäministeriöltä: Kuka EU-komissiosta on antanut lausunnon, että rajoja ei muka voisi sulkea kokonaan edes poikkeustilanteissa?
Poliittinen nuoriso- ja opiskelijajärjestö Perussuomalainen Nuoriso vaatii lisäselvyyttä sisäministeriön viestintään, jonka mukaan Suomen ei olisi missään tilanteessa mahdollista suojella omia valtiorajojaan. Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom lähetti viime viikolla sisäministeriöön tietopyynnön, jossa tiedustellaan, kuka henkilö EU-komissiosta on kertonut Suomen ministeriölle, että rajojen sulkeminen ei olisi mahdollista.
Vihreiden johdossa oleva sisäministeriö esitti viime viikolla sosiaalisessa mediassa hämmentävän lausunnon, jonka mukaan Suomen ei olisi mahdollista sulkea rajaa edes poikkeusoloissa. Tällöin esimerkiksi Venäjän mahdolliselta siirtolaisaseelta suojautuminen ei onnistuisi.
Sisäministeriön erikoinen ulostulo oli seuraava: ”Sisäministeriö ja oikeusministeriö ovat käyneet keskusteluja EU:n komission kanssa muuttoliikkeen välineellistämisestä. Rajan sulkeminen kokonaan tai turvapaikkaoikeuden rajoittaminen eivät ole EU-lainsäädännön mukaan mahdollisia edes poikkeusoloissa.”
Sisäministeriö ja @oikeusmin ovat käyneet keskusteluja EU:n komission kanssa muuttoliikkeen välineellistämisestä. Rajan sulkeminen kokonaan tai turvapaikkaoikeuden rajoittaminen eivät ole #EU-lainsäädännön mukaan mahdollisia edes poikkeusoloissa. https://t.co/EU2Xzywp22
— Sisäministeriö (@Sisaministerio) May 12, 2022
Hämmentävä väite kaipaa lisäperusteluja
Sisäministeriön ulostulo on hämmentävä, sillä viestin sisältö on käytännössä perustelematon väite, joka tosiasiallisesti ei edes pidä paikkaansa. Yksikään kansainvälinen sopimus tai EU-oikeus ei velvoita Suomea pitämään kaikissa tilanteissa rajoja auki laittomille maahantulijoille.
Vihervetoisen sisäministeriön ylimielinen väite kaipaakin lisäperusteluja. Perussuomalainen Nuoriso vaatii siksi lisäselvyyttä sisäministeriön viestintään, jonka mukaan Suomen ei olisi mahdollista suojella omia valtiorajojaan.
Puheenjohtaja @BergbomMiko lähetti tietopyynnön sisäministeriölle siitä, kuka Euroopan unionin komissiosta on sanonut ministeriölle, että rajoja ei voida sulkea edes poikkeusoloissa.
Suomalaiset ansaitsevat vastauksen siihen, kuka tämän haluaa estää. Odotamme ripeää vastausta.
— Perussuomalainen Nuoriso (@ps_nuoriso) May 12, 2022
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom lähetti viime viikolla sisäministeriöön tietopyynnön, jossa vaaditaan lisätietoa siitä, kuka henkilö EU-komissiosta on kertonut Suomen ministeriölle, että rajoja ei voida sulkea kokonaan edes poikkeustilanteissa.
Bergbom esittää, että tiedustelu oli reaktio nimenomaan ministeriön toteavaan, epäselvään ja perustelemattomaan väitteeseen.
– Sisäministeriö vain antaa ymmärtää, että rajojen sulkemisesta on kysytty komissiolta, kuitenkaan kertomatta keneltä asiaa on kysytty ja mitä tarkalleen on edes kysytty. Epäselväksi myös jää, mihin oikeuslähteeseen perustuu väite, jonka mukaan rajan sulkeminen ja turvapaikkaoikeuden rajoittaminen ei olisi mahdollista.
Sisäministeriö väisti kysymyksen
Kuten arvata saattaa, sisäministeriö väisti kysymyksen.
– Emme ole vielä saaneet muuta vastausta kuin sen, että asia on siirretty eteenpäin oikeusministeriöön. Nyt sitten odotellaan, Bergbom sanoo.
Hän painottaa, että sisäministeriön viestintä on jo lähtökohtaisestikin epäuskottavaa.
– Useat EU-maat, kuten Puola, Kreikka ja Liettua, ovat onnistuneet sulkemaan rajansa laittomien maahantunkeutujien edessä, eikä siitä ole seurannut mitään huomautuksia komissiolta ainakaan julkisesti. Näin ollen herää kysymys, mihin sisäministeriön väite perustuu.
Todennäköisesti komissioon vetoaminen on pelkkä veruke. Rajan auki pitäminen kaikissa tilanteissa lienee vain vihreiden muille hallituspuolueille asettama ehto.
Eduskunnan käytäväkeskusteluissa pidetään selvänä, että nimenomaan vihreille on hallituskysymys se, että valmiuslakiin ei oteta mukaan rajat kiinni -pykälää, joka kuitenkin on olemassa monissa muissa Euroopan maissa. Bergbomin ajatukset kulkevat samaan suuntaan.
– Sisäministeriön viestintä näyttää hallituksen sisäiseltä poliittiselta väännöltä, joka tässä tapauksessa on selitetty julkisuudessa vetoamalla EU-komissioon.
Syöttö suoraan Venäjän lapaan
Bergbom pitää sisäministeriön viestintää vastuuttomana, sillä mikäli Suomi muista EU-valtioista poiketen vihjailee, että oikeus päästä rajan yli hakeakseen turvapaikkaa on kaikissa tilanteissa ehdoton, saattaa se jo itsessään lisätä vaaraa, että Suomeen yritettäisiin kohdistaa erittäin laajamittaista välineellistettyä maahanmuuttoa.
– Sisäministeriön viestintä on käytännössä kuin ulkomaalaisille osoitettu tervetulotoivotus Suomeen, vieläpä aivan kriittisellä hetkellä, samaan aikaan kun Suomi on hakeutumassa Naton jäseneksi, Bergbom huomauttaa.
Ajoitus oli todellakin erikoinen, sillä sisäministeriön outo ulostulo julkaistiin viime viikolla, vain 7 minuuttia ennen valtionjohdon historiallista Nato-yhteislausuntoa.
Sisäministeriön viestintä on erittäin typerää hetkellä, jolloin Venäjällä on otollinen tilaisuus ja motiivi pyrkiä häiritsemään Suomea eri tavoilla. Venäjä on ennenkin yrittänyt painostaa Suomea nimenomaan ihmismassoilla. Talvella 2015–2016 Suomen pohjoisille raja-alueille saapui Venäjältä noin 1 800 turvapaikanhakijaa. Tuolloin ihmetystä herätti venäläisten lepsu rajakontrolli.
Suojelupoliisi vahvisti viime vuonna olevansa tietoinen siitä, että ihmissalakuljettajat ovat ryhtyneet markkinoimaan Suomen ja Venäjän välistä rajaa reittinä EU:hun.
Perussuomalaisilta ankaraa kritiikkiä sisäministeriölle
Perussuomalaiset on esittänyt ankaraa kritiikkiä sisäministeriön linjaukselle. Katso myös perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran kommentti TikTokista.
Eduskunnan hallintovaliokunta vaatii hallitusta tuomaan rajojen suojaamiseksi tarvittavat säädösmuutokset eduskunnan käsiteltäväksi viipymättä.
Tuoreessa lausunnossaan hallintovaliokunta ilmoittaa pitävänsä välttämättömänä, että tilanteessa, jossa toinen valtio siirtolaisia välineellistämällä painostaa ja uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta, yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai alueellista koskemattomuutta, turvapaikanhakuoikeutta tulee voida rajoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tietopyyntö turvapaikanhakuoikeus rajaturvallisuus Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom valmiuslaki Sisäministeriö hallintovaliokunta vetovoimatekijät ideologia Rajavalvonta EU-komissio Riikka Purra Suomi Venäjä vihreät perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen mukaan komissio ei anna Suomelle lupaa suojella rajojaan Venäjän siirtolaisaseelta – Purra: Olen erittäin pettynyt siitä, että hallitus lähetti asian kierrokselle

Vihreän sisäministeriön uskomaton kommentti kriittisellä hetkellä – kertoo, ettei maa voi suojautua Venäjän siirtolaisaseelta – Purra: ”Uskomatonta! Suojatkaa tätä maata”

Erikoinen näytelmä eduskunnassa: Perussuomalaiset vaati varautumista Venäjän kostotoimiin ja kysyi rajaturvallisuudesta – ministeri syytti hybridivaikuttamisesta

Raju väittely kyselytunnilla – viherpiipertäjät politisoivat itärajan, sisäministeri syyttää oppositiota hybridivaikuttamisesta (video)

Hallinto-oikeudet ruuhkautuneet ulkomaalaisasioista – hallitus tunnistaa ongelman, mutta jatkaa ideologia edellä

Turkin venkoilun taustalla sisäpoliittiset syyt – ”Nyt käydään iltalypsyä”

Vihreiltä taas käsittämätöntä selittelyä, miksi Suomi ei muka voi sulkea rajojaan, jos Venäjä iskee siirtolaisaseella – Purra: ”Nykylainsäädännöllä voidaan korkeintaan hidastaa”

Perussuomalaiset vaatii jo pääministeriä kantamaan vastuun – Purra: ”Eduskuntaan on nyt tuotava tarvittavat pykälät Suomen rajojen suojaamiseksi”

Rajaturvallisuus tapetilla – Purra: Pallo on hallituksella, meidän linjamme on selvä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













