

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Yhteiskuntamme turvallisuus on vaakalaudalla – pitkästä laittomasti maassa oleskelusta ei pidä palkita oleskeluluvalla
Sisäministeriön kohua herättänyt selvitys oleskelulupien myöntämisestä vuosina 2015–2016 saapuneille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille julkaistiin viime torstaina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee ankarasti jopa hallituksenkin tyrmäämää selvitystä ja vihreiden lannistumatonta intoa jakaa oleskelulupia turvapaikkashoppailijoille.
Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) ehdotti selvityksessä ratkaisuksi ns. kertalaillistamista, joka koskisi kaikkia ennen 31.12.2016 saapuneita kielteisen päätöksen saaneita henkilöitä. Hallituspuolueista SDP ja keskusta tyrmäsivät selvityksen marraskuussa.
– Ministeri Mikkonen kieltäytyi ottamasta kantaa asiaan torstain kyselytunnilla ja väisteli aihetta puhumalla kotouttamisen tärkeydestä. Ilmeisesti tuhannet luvattomasti maassa oleskelevat ihmiset saavat jäädä Suomeen vapaasti, eikä hallitus tee mitään edistääkseen kielteisen päätöksen saaneiden palauttamista, elleivät nämä henkilöt halua palata vapaaehtoisesti, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
– Sen sijaan vuosien laittomasta maassa oleskelusta tullaan palkitsemaan oleskeluluvalla. Jopa hallituskumppanit SDP ja keskusta ovat tyrmänneet selvityksen, mutta se ei vihreitä tunnu haittaavan. Pääasia, että kaikille turvapaikkashoppailijoille saadaan jaettua oleskeluluvat.
Avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille
Selvityksen mukaan kertalaillistaminen tehtäisiin erillislailla, sillä nykyisten ulkomaalaislain pykälien muuttaminen koetaan liian haastavaksi. Kriteerit täyttäviä henkilöitä on arvioitu olevan Suomessa noin 3 000, valtaosa heistä Irakin kansalaisia.
– Oleskeluluvan myöntäminen kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta on avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille. Kertaluonteisuudesta puhuminen on yhtä tyhjän kanssa, sillä seuraavan hakijavyöryn jälkeen ollaan jälleen samassa tilanteessa pohtimassa uutta kertaluonteista ratkaisua. Ainoa kestävä ratkaisu on palauttaa kielteisen päätöksen saaneet ja ottaa säilöön palautusta odottavat ennen kuin he ehtivät kadota maan alle, Antikainen toteaa.
Vuosien hyssyttely pahentanut tilannetta
Myös ulkomaalaistaustaisten rikollisuus on noussut otsikoihin useaan otteeseen lähiaikoina. Pääkaupunkiseudulla on ollut useita katujengien yhteenottoja sekä etenkin nuoriin kohdistuvia ryöstöjä. Oulussa vangittiin helmikuun alkupuolella kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltynä törkeästä lapsenraiskauksesta. Uhreina oli kaksi alaikäistä tyttöä.
– Ruotsissa useita lähiöitä hallitsevat väkivaltaiset katujengit, jotka eivät kunnioita poliisia tippaakaan. Myös Suomessa ulkomaalaistaustaiset katujengit kylvävät kauhua etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosien hyssyttely on vain pahentanut tilannetta. Näiden katujengien jäsenillä ei ole pienintäkään halua integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan suomalaiset nähdään vain helppoina uhreina, jotka saadaan hiljennettyä huutamalla rasismia.
– Ruotsin tilanne osoittaa selkeästi, mihin rajoittamaton maahanmuutto johtaa. Yhteiskuntamme turvallisuus on vaakalaudalla, mikäli tätä kehitystä ei saada pysäytettyä. Rikollisuuteen tulee puuttua välittömästi, ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet on karkotettava maasta, Antikainen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaalaistaustainen rikollisuus kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet katujengit ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisuus turvapaikkapäätökset oleskeluluvat Krista Mikkonen Maahanmuuttajajengit turvapaikkashoppailu palautukset laittomasti maassa oleskelevat irakilaiset kielteinen turvapaikkapäätös Ulkomaalaislaki Sisäinen turvallisuus Sanna Antikainen Ruotsi vihreät SDP Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen turvapaikkapolitiikan uudistuksesta: On törkeää tehdä turvapaikkapolitiikassa laittomasta laillista

Leena Meri: Oleskeluluvan myöntäminen laittomasti maassa oleville on älytön ajatus

Hallitus myy oleskelulupia 6 720 eurolla – Junnila: ”Jatkossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita olisi miltei mahdotonta poistaa maasta”

Perussuomalaiset tyrmäsi kyselytunnilla hallituksen unelman saada laittomasti maassa olevat jäämään Suomeen: ”Kutsuhuuto haittamaahanmuutolle, joka maksaa miljardeja”

Sadat tuhannet laittomasti maassa oleskelevat ihmiset ovat muheva kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle – ”Siinä maahanmuuttopolitiikkamme noin pääpiirteissään”

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Saksassa heitettiin junan eteen 49 ihmistä viime vuonna – kulttuurisia syitä epäillään

Ruotsi ei haluaisi Ukrainan pakolaisia – Lähi-idästä ja Afrikasta tulevat kelpaavat kyllä

Vehnä menossa kortille Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa – ruokapula voi saada kytevän tyytymättömyyden liekkeihin
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".