

LEHTIKUVA
Mäkelä: Välikysymys tarpeen, koska hallitukselta ei saa vastauksia kysymyksiin eikä lupauksia toimenpiteistä turvallisuusuhan korjaamiseksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä nosti välikysymyskeskustelussa esille myös tuoreen uutisen, jonka mukaan hallitus suunnittelee tuhansille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille oleskeluluvan antamista. Mäkelä vaatii saada tietää, onko hallitus tuomassa tällaisen esityksen eduskuntaan.
Eduskunnan välikysymyskeskustelussa hallitus vastasi tänään opposition välikysymykseen Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen.
Juuri välikysymyskeskustelun alkamista ennen Ilta-Sanomat uutisoi, että hallitus suunnittelee tuhansille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille oleskeluluvan antamista. Lehden mukaan kyse on äitiyslomalle jääneen Maria Ohisalon (vihr) hankkeesta, joka on siirtynyt uudelle sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr).
Tähän saakka on ollut epäselvää, miten hallitus varautuisi mahdolliseen siirtolaisia ruutina käyttävään hybridihyökkäykseen, ja miksi ministerien lausunnot ovat keskenään erilaisia, kun samankin ministerin lausunnot eroavat toisistaan päivästä riippuen.
“Saisiko selvän vastauksen edes yhteen kysymykseen?”
Kansanedustaja Jani Mäkelä sanoi tänään eduskunnassa, että välikysymys tarvitaan nimenomaan siksi, että hallitukselta ei muuten saada vastauksia kysymyksiin eikä lupauksia toimenpiteistä turvallisuusuhkan korjaamiseksi.
Mäkelä nosti esille myös tuoreen Ilta-Sanomien uutisen.
– Nyt tässä salissa on useita kertoja esitetty kysymys tästä tuoreesta tiedosta, että hallitus olisi valmistelemassa esitystä siitä, että luvatta maassa olevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt saisivat oleskeluluvan, vaikkei heillä ole mitään perustetta maassa oleskeluun. Olisiko nyt mahdollista saada tähän yhteen kysymykseen selvä vastaus? Onko hallitus tuomassa tällaisen esityksen eduskuntaan vaiko ei, pääministeri Marin?
Vastausta odotellaan yhä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Maria Ohis hybridivaikuttaminen siirtolaisvyöry Krista Mikkonen ministerit laittomasti maassa olevat oleskelulupa Sanna Marin Jani Mäkelä perussuomalaiset hallitus Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra vihreälle sisäministerille: ”Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden”

Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”

Vihreät puhuu jatkuvasti asian vierestä – Purra: ”Kun hyvyyttä käytetään pahojen keinojen kautta, vihreillä ei ole työkaluja”

Immonen: Kansainvälisten sopimusten nyrjähtänyt tulkinta on uhka suomalaisten turvallisuudelle

Vuoden 2015 siirtolaiskriisin toistuminen on todellinen uhka – Purra: “Itsenäisellä valtiolla on velvollisuus suojata itseään ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei

IS: Hallitus kaavailee oleskelulupaa tuhansille maassa laittomasti oleskeleville – “edellytyksenä pitkä laiton oleskelu maassa”

Peltokangas: Suomen kansa ei tarvitse keskenään riitelevää hallitusta sisäistä turvallisuuttaan heikentämään

Mäenpää: Hallituksen keinot laittomasti maassa olevien ihmisten poistamiseen eivät tähän mennessä vakuuta

Pakolaiskiintiö nousee, laittomille siirtolaisille puuhataan oleskelulupia – Simula: ”Vihervasemmisto vie, keskusta vikisee”
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".