
Vesitetty oikeusvaltiomekanismi laimennee entisestään
Useampi taho uumoilee Saksan EU-puheenjohtajamaana liruttavan lisää laimentavaa vettä jo varsin vesitettyyn oikeusvaltiomekanismiin. Syy on se, että ilman pohjoisten maiden lahjarahaa eteläisten eurooppalaisten maiden tuska yhteisvaluuttaa ja unionia vastaan voi kasvaa liian suureksi.
Financial Timesin Brysselin kirjeenvaihtaja Mehreen Khan kirjoittaa, että oikeusvaltiomekanismista tehdään talouskurisopimuksen kaltaista kuollutta kirjainta. Mekanismia ei toisin sanoen koskaan käytettäisi, vaikka sääntöjä vastaan rikottaisiinkin.
Mekanismi on jo entuudestaan vesitetty. Lakiluonnoksen mukaan EU voi käynnistää toimenpiteitä vain jos sen rahoitus kanavoituisi väärin. Mekanismin puolustajien mukaan järjestelmän tulisi vaalia myös vapaata lehdistöä, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja ilmaisunvapautta.
Puolan ja Unkarin torppaama luonnos toimisi vain eräänlaisena torjuntayksikkönä petoksia vastaan. Euroopan parlamentin virkamies pitää tätä tehottomana ja poliittisesti arkaluontoisena välineenä. Sen käytön rima on korkealla ja päätepiste usvan peitossa.
Saksalle tärkeä Orbán
Analyysiyhtiö Eurointelligencen johtaja Wolfgang Münchau kirjoittaa, että mekanismia vesitetään lisää todennäköisesti siksi, että Unkari on Saksan tärkeä kumppani. Hän vertaa oikeusvaltiomekanismin hiontaa niin ikään käyttämättömään talouskurisopimukseen.
Münchau toteaa Unkarin pääministeri Viktor Orbánin olevan Saksan luomus. Orbán on luonut läheiset suhteet saksalaisyrityksiin. Tästä syystä Saksan liittokansleri Angela Merkel on Orbánin puolella.
Münchau muistuttaa, että ilman Merkelin tukea Orbán olisi heitetty Euroopan parlamentin suurimmasta EPP-ryhmästä ulos jo aikoja sitten.
– Tekopyhä suitsuttaa Merkelin liberalismia ja samaan hengenvetoon hyperventiloi Unkarin pääministerin vuoksi, Münchau pamauttaa.
Münchaun mukaan Alankomailla, Suomella ja Euroopan parlamentilla on veto herkässä mikäli Merkel turvautuu sumuverhoon. Tosin Suomi on yleensä poliittisesti herkissä EU-aiheissa tyytynyt lymyilemään Saksan takana.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen: EU rikkoo härskisti omia sääntöjään

Vihreät kannattaa EU-verotusta ja Italian talouden tukemista – Huhtasaari: ”EU on laittomuuden tilassa”

Puolan ja Unkarin odotettu torppaus iski elpymisvälineeseen ja EU-budjettiin – mutta miksi?

Eteläisten maiden sosialistimepit aloittivat moraalintaivutusharjoituksensa – rahan virtaaminen pohjoisesta etelään etusijalle

Bulgarian korruptiota vastustavat protestoijat paljastavat EU:n kaksinaismoraalin oikeusvaltiokäsitteessään

Unkarin pääministeri Orbán elvytyspaketista ja EU-budjetista: ”Unkarilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla hyväksymättä pakettia”

Koskenkylä: EU:n elvytysrahastosta ei ole apua elvytykseen

Suomelle tiedossa tiukka paikka: Liittokansleri Merkel murentaa ”ehdottoman tärkeää” oikeusvaltiomekanismia
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













