VTT Heikki Koskenkylä nostaa keskusteluun Economist-lehden kriittisiä havaintoja EU-elpymispaketista.
Euroopan unionin elvytysrahastosta päästiin lähelle sovintoa 10.11 useiden kuukausien neuvottelujen jälkeen. Seitsemän vuoden budjetin (vuodet 2021-2028) koko olisi noin 1100 miljardia ja elvytysrahasto 750 miljardia euroa – eli yhteensä noin 1,9 biljoonaa euroa. Unkarin pääministeri Viktor Orban on kuitenkin uhannut käyttää veto-oikeutta, koska hän ei hyväksy uudelleen määriteltyjä oikeusvaltion periaatteita budjetin varojen saamiseksi. On mahdollista, että jonkinlainen kompromissi saadaan kuitenkin aikaan.
Elvytysrahaston käyttöön sisältyy kuitenkin edelleen selviä ongelmia. Niihin ei ole helppoja ratkaisuja olemassa. Uudessa the Economist-lehden numerossa 14.11.2020., on varsin kriittinen arvio elvytysrahaston hyödyllisyydestä ja siihen liittyvistä ongelmista.
Elvytysrahaston perusideana oli auttaa pahiten koronasta kärsineitä maita. Tämän hetken arvioiden mukaan rahastosta voitaisiin myöntää suoraa tukea ja lainoja aikaisintaan syksystä 2021 alkaen. Avustuksia myönnettäisiin vuoteen 2024 saakka. Tukilainojen kysyntä saattaa olla ylipäänsä hyvin vähäistä, koska niistä ei saada merkittäviä korkohyötyjä. Useilla mailla valtion 10-vuotisen lainan korko on negatiivinen ja jopa Italiallakin vain 0,7 prosenttia. Maiden kiinnostus kohdistuukin lähinnä suoraan tukeen, jota myönnettäisiin yhteensä 390 miljardia euroa. Kun tuki jaetaan neljän vuoden aikana 27 maalle, vuosittainen tuki ei ole mitenkään ratkaiseva edes pahimmille kriisimaille.
Vielä olennaisempaa on, että tuki ei ehdi varsinaiseen koronasta aiheutuvaan talouksien elvytyksen tarpeeseen. Akuutti elvytys onkin jäämässä maiden omalle vastuulle sekä Euroopan keskuspankin ultrakevyen rahapolitiikan varaan. EKP:n toimien seurauksena Italian valtionlainojen korko on painunut ennätysalhaalle 0,7 prosenttiin. Samoin on koronasta pahasti kärsineen Espanjankin, vain 0,1 prosenttiin. Ilman EKP:n valtionlainojen osto-ohjelmaa näiden maiden ja useiden muidenkin lainojen korko olisi huomattavasti korkeampi ja konkurssin uhka olisi lähellä.
Komissio onkin käyttänyt elvytysrahastosta nimeä ”Next Generation EU” eli NGEU. Tukirahoja suunnattaisiinkin pitkä aikavälin rakenneuudistusten rahoittamiseen. Arviolta lähes 40 prosenttia tuesta menisi investointeihin, joilla ehkäistäisiin ilmastonmuutosta. Noin 20 prosenttia menisi digitalisaation edistämiseen. Lisäksi suuri osa tuesta menisi hankkeisiin, jotka edistäisivät kasvua ja työllisyyttä.
Parhaillaan jäsenmaissa laaditaan suunnitelmia varojen käytölle. Komission on tarkoitus analysoida suunnitelmat ja hyväksyä ne. Lisäksi komission tulisi valvoa varojen käyttöä. Kyse on valtavasta hankkeesta ja merkittävän uuden byrokratian luomisesta. The Economist arvioi, että komissiolla tulee olemaan pulaa resursseista ja osaamisesta. On mahdollista, että tukea valuu hyödyttömiin hankkeisiin ja suoranaiseen tuhlailuun. Esimerkiksi Italian kyky uudistaa talouttaan on ollut jo pitkään lähes olematonta.
Ylipäänsä nyt suunnitellun keskitetyn investointien ohjailun onnistumisen mahdollisuudet ovat heikot. Kyse on eräänlaisesta komission ”Gosplan”-tyyppisestä suunnittelu-, ohjaus- ja valvontaorganisaation perustamisesta. Markkinataloudessa yksityisen sektorin tulisi pääosin vastata investoinneista. Ja rahoitus tulisi hankkia pääomamarkkinoilta. Julkisen sektorin tulisi ohjata investointeja pääosin välillisesti eli verotuksella, päästökaupan sääntelyllä ja mahdollisesti lainojen takauksilla. Tämä hanke saattaa mennä pahasti metsään. The Economist sanookin suoraan, että ”success is far from assured and Brussels is nervous” (suom: onnistuminen häämöttää kaukana, Bryssel on hermostunut).
HEIKKI KOSKENKYLÄ