
EKP-pomot huolissaan: Kansalaisten luottamus keskuspankkiin hupenemassa
EKP:n johdossa lisääntyy pelko siitä, että kansalaisten luottamus keskuspankkiin jatkaa rapautumistaan. Rapautumisen syitä ovat pitkään jatkunut säästäjiä rankaiseva nollakorkopolitiikka ja EKP:n eri toimenpiteiden epäselvyys kapulakielen käytön vuoksi.
Financial Times kirjoittaa Euroopan keskuspankin pitkäikäisimmän johtokuntalaisen Yves Merschin näkemyksestä, jonka mukaan EKP:n ei tulisi laajentaa arvopaperiostojaan hiljattain roskalainaluokkiin vajonneisiin yrityksiin. Hän pidättäytyisi myös hyvin pitkäaikaisten velkakirjojen ostoista.
EKP voi jäädä velkavuorten vangiksi
Mersch varoittaa Euroopan keskuspankkia lukuisista ajatustasolla olevista toimista. Suurin huoli on, että EKP ei voisi palata normaaliin korkopolitiikkaan massiivisten velkamäärien vuoksi.
Jos inflaatio piristyy jossain vaiheessa, ei EKP voi hillitä liian ripeää inflaatiota koronnostoilla. Se voisi ajaa velkaiset euromaat ja yritykset velkaloukkuun. EKP:n taseessa olevat arvopaperit olisivat niin ikään vaarassa tulla yliarvotetuiksi. Kaikki tämä voisi johtaa uuteen finanssikriisiin.
Tästä syystä EKP joutuisi pitämään korkotasonsa nollansa ja antamaan inflaation kiihtyä pakon edessä mihin tahansa lukemiin.
Merschiä huolettavat keskuspankin mahdolliset viherostot Saksan keskuspankin johtaja Jens Weidmannin tavoin.
Luotto keskuspankkiin vähenee
Mersch ei myöskään lähtisi laskemaan jo ennätysalhaalla olevia keskuspankkikorkoja. Hän pelkää kansalaisten luottamuksen rapistuvan EKP:n toimintaan koronlaskujen myötä.
Ekonomistit arvelevat, että negatiivisten korkojen painuessa yhä syvemmälle pakkaselle ne alkavat toimia päämääräänsä vastaan.
Mersch ei ruuvaisi EKP:n inflaatiotavoitetta Yhdysvaltain keskuspankin tavoin. EKP:n toinen johtokunnan jäsen Isabel Schnabel antaisi keskuspankille pidemmän aikavälin saavuttaa hieman alle kahden prosentin inflaatiotavoitteen.
Schnabel myöntää EKP:n lukuisten epätavallisten rahapolitiikatoimien vähentäneet kansalaisten luottamusta Euroopan keskuspankkiin. Hän arvelee, että pankin käyttämä rahapiirien terminologia ei saavuta kansalaisia, vaan jää turhaksi kapulakieliseksi kikkailuksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Yves Mersch Isabel Schnabel velkataakka Jens Weidmann arvopaperiostot Luottamus EKP rahapolitiikka Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EKP on muuttumassa poliittiseksi toimijaksi, eikä se ole hyvä asia – valtakeskus toimii demokratian ulottumattomissa

Koskenkylä: EU:n elvytysrahastosta ei ole apua elvytykseen

Bundesbankin johtaja Weidmann: EKP ei voi korvata poliittista tahtoa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Reuters: Eurooppalaiset yritykset ajautuvat velkaloukkuun kasvun jäädessä pandemian edeltävälle tasolle

EKP patistaa EU-maita pysyviin tulonsiirtoihin ja pienet maat valjastetaan maksajiksi – Huhtasaari: ”Valehtelijoiden klubissa isot ja härskit voittavat”

Euroopan talous ja moraali jakaantumassa taas kahtia

Keskuspankit tuhoamassa maailmantalouden – eivät voi uskottavuussyistä peruuttaa

EKP vihjaili edelleen löysentävänsä rahapolitiikkaansa – Portugalin 10-vuotiset lainat painuivat pakkaselle

EKP senkuin lisää arvopaperiostojaan – pankin sisällä vastustus ostoille kasvaa
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











