

LEHTIKUVA
Valko-Venäjän kyyninen diktaattori kampittaa Eurooppaa laittomilla siirtolaisilla – irakilaisnuorukaiset ovat maksaneet jopa 10 000 dollaria hukkareissusta
Valko-Venäjän itsevaltainen hallinto on pommittanut EU:n ulkorajaa kesästä lähtien ihmistorpedoillaan. Irakilaiset ja syyrialaiset nuoret miehet tarttuvat valkovenäläisten tarjoamaan syöttiin päästääkseen EU:n alueelle ilman hankalaksi koettua pakolaismenettelyä. Lähes kaikille 10 000 dollarin matkasta tulee hukkareissu, kertoo Dagens Nyheter.
Liettualaisen LRT tv-kanavan mukaan Irakin Erblistä tai Bagdadista voi ostaa viisumin Valko-Venäjälle. Viisumi sisältää lupauksen jatkojärjestelyistä Eurooppaan Schengen alueelle. Viisumin hintaluokka on 10 000 dollaria henkilöltä.
– Järjestämme lennon Valko-Venäjälle. Paikallinen matkatoimisto hakee sinut lentokentältä hotelliin, jossa joudut odottamaan pari-kolme päivää. Noudamme sinut sieltä ja kuljetamme sitten Liettuan rajalle, ihmissalakuljettaja kertoo tv-haastattelussa.
Salakuljettajan mukaan Liettuasta ei olisi ongelma eikä mikään jatkaa matkaa Saksaan, Ranskaan tai jonnekin muualle EU:n Schengen-alueelle.
”10 000 ihmisen hybridihyökkäys”
Valko-Venäjän kautta kohti Eurooppaa suuntaavat ihmiset ovat yleensä nuoria miehiä, jotka ovat työllään tai lähipiirin avustuksella onnistuneet hankkimaan viisumiin vaaditun rahasumman. Pakolaismenettely ei ole heille kurantti vaihtoehto.
Minskin hallituksen väitetään houkuttelevan väkeä Eurooppaan Erbilin ja Bagdadin lisäksi Istanbulista ja Dubaista. Laittomien siirtolaisten lähettäminen Euroopan ulkorajalle olisi siten presidentti Aljaksandr Lukashenkan kosto EU:n julistamille pakotteille Valko-Venäjää vastaan.
Lukashenka nimittikin EU:n Valko-Venäjän vastaisia pakotteita heinäkuun aluksi ”sodanjulistukseksi”. Valko-Venäjällä ei tämän jälkeen ole hänen mukaansa mitään syytä padota Eurooppaan pyrkivien laittomien maahanmuuttajien virtaa.
– Pistämme kätemme ristiin, sillä emme todellakaan ole mikään päätepysäkki. Nämä ihmiset ovat matkalle valaistuneeseen, lämpimään ja kodikkaaseen Eurooppaan, Lukashenka irvaili valtiollisen uutistoimiston mukaan.
Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin kommentoi syyskuun puolivälissä Valko-Venäjän operaatiota sanoen, että ”Lähi-idästä on kuljettu yli 10 000 ihmistä tekemään hybridihyökkäystä”.
Viro puolestaan on vahvistanut rajojaan estääkseen laittomien maahanmuuttajien yritykset päästä Pohjoismaihin. Ihmiset kun pyrkivät sinne, missä heillä on omaa väkeä jo entuudestaan.
Laittomat rajanylittäjät palautetaan Valko-Venäjälle
Puola ja Liettua ovat sulkeneet rajavyöhykkeensä ja pystyttäneet Valko-Venäjän vastaiselle rajalle piikkilanka-aidan. Puolan, Liettuan ja Latvian viranomaiset aloittivat myös laittomien maahanmuuttajien palauttamisen takaisin Valko-Venäjän puolelle. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet tapaa, jolla palautuksia on tehty.
Mustat linja-autot, jotka ennen kuljettivat irakilaisia ja syyrialaisia nuorukaisia EU:n rajalle seisovat tänään toimettomina hotelli Minskin parkkipaikalla. Monet ovat maksaneet matkastaan kalliisti ja nyt on edessä umpikuja.
– Täytyy sitten ilmeisesti lentää takaisin Istanbuliin, koska viisumi menee umpeen muutaman päivän kuluttua, toteaa DN:n jututtama nuori mies Valko-Venäjän pääkaupungissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Aljaksandr Lukashenka etninen yhteisö Dubai Istanbul Erbil sodanjulistus ihmissalakuljettajat laittomat siirtolaiset hybridivaikuttaminen laittomat maahanmuuttajat Valko-Venäjä Schengen-maat Bagdad Pohjoismaat Mateusz Morawiecki Irak Viro Syyria Ranska Venäjä Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Valko-Venäjä harjoittaa hybridisodankäyntiä, miksi Suomi tukee käytännön toimillaan Latvian ja Liettuan sijasta Lukashenkaa?

Ranskan presidentti tekee Purrat, lausuu: ”Euroopan on suojeltava itseään siirtolaisvirroilta – Afganistanin pakolaisia autettava lähialueella”

Liettuan sisäministeriö: Valko-Venäjän viranomaiset työnsivät siirtolaisia Liettuaan ja astuivat itsekin Liettuan puolelle

Huhtasaari: Laittomaan maahanmuuttoon vastattava rajakäännytyksillä ja rajaesteillä

Afgaanit istuvat rajalla – puolalaiset vastustavat pakolaisten ottamista ja kannattavat raja-aidan rakentamista

Latvian sisäministeri: EU:n on suojattava ulkorajansa ja estettävä jokainen laiton rajanylitys

Puolan ja EU:n välinen oikeuslaitoskiista sai lisäkierroksia – uhkana EU-ero

Bloomberg: 12 EU-maata haluaa unionin maksavan ulkorajojen muurit

Hollanti haluaa komission jäädyttävän Puolan EU-rahat
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
















