

LEHTIKUVA
EU aikoo vihdoin hillitä laitonta maahantuloa – rahaa ulkorajoille ja aitaa pystyyn siirtolaisvyöryn taas yltyessä
EU:ssa naureskeltiin vielä jokin aika sitten valtioiden rajojen aitaamiselle ”trumppilaisena” ratkaisuna. Ääni Brysselin kellossa on muuttunut. Perjantaina päättyneen huipputapaamisen seurauksena unionin johtajat ovat kanavoimassa miljardeja EU:n ulkorajojen tekniseen valvontaan ja henkilöstökuluihin. Näin rajamaille jää rahaa pystyttää itse omat muurinsa.
Vailla laillisia matkustusasiakirjoja Euroopan unionin alueelle pyrkivien määrä alkaa lähestyä kriisivuoden 2015 lukuja: vuonna 2022 unionin alueella jätettiin 924 000 turvapaikka-anomusta ja 2015 kaikkiaan 1,3 miljoonaa.
Vastaanottojärjestelmät ovat moni paikoin Eurooppaa tukossa. Hollannissa sekä Belgiassa tilanne on jo kriisiytynyt eikä paikkoja uusille tulijoille enää ole. Brysselissä sadat laittomat maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat yöpyvät paljaan taivaan alla tai pitkissä riveissä metron käytävillä.
Komission ehdotus turvapaikanhakijoiden levittämiseksi koko EU:n alueelle on ollut jäissä vuodesta 2020. Läheskään kaikki valtiot unionin 27 jäsenmaasta eivät halua vastaanottaa kiintiöpakolaisia, eikä muutosta asenteisiin ole näkyvissä.
Vähän villojakin porun päätteeksi
Aikaisin perjantaiaamuna EU:n huipputapaamisessa vallitsi Politicon mukaan melkoinen basaari, kun ehdotuksessa toisensa jälkeen esitettiin keinoja laillisten kanavien ulkopuolelta unioniin pyrkivien kasvavien kansanjoukkojen pysäyttämiseksi.
Joissain esityksissä ehdotettiin Brysselin pääkonttoria rajoille pystytettävien esteiden maksajaksi. Toisaalla vaadittiin pontevia toimia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden palautusten nopeuttamiseksi.
Lisää rahaa rajoille
Kokouksen loppukaneetiksi jäi, että komissio jakaa merkittävästi rahaa unionin ulkorajojen valvonnan vahvistamiseksi. Keskusteluissa esiin tullut lisäpanostus olisi luokkaa kaksi miljardia euroa. Kyseeseen tulevat kameravalvonnan ja erilaisen elektroniikan lisääminen, vartiotornit ja ajoneuvojen hankinta rajavalvojille.
Näin toimien aitojen, esteiden ja muurien rakentaminen jää itse kunkin jäsenvaltion kontolle, eikä asiaa mainita kokouksen päätösasiakirjassa.
Itävallan liittokansleri Karl Nehammer ilmaisi tilanteen niin, että EU ”de facto” maksaa rajojen aitaamisen, vaikka muuta väittääkin. Nehammerin mielestä erityisesti Turkin ja Bulgarian raja on aidattava koko pituudeltaan läpitunkemattomalla esteellä.
Aitaa jo 2000 kilometriä
Muurien rakentamien EU:n ympärille, joka itse asiassa on perustettu vapaan liikkuvuuden periaatteelle, herättää tietysti myös kritiikkiä. Kaikki eivät halua ”uutta rautaesirippua” Euroopan rajoille.
Ruotsalainen EU-edustaja, lähtöjään irakilainen ja salakuljettajien myötä Eurooppaan päätynyt Abir Al-Sahlani kuvailee Svenska Dagbladeille, että piikkilanka-aitojen rakentaminen ympäri Eurooppaa on esimerkki ”kauheasta ihmiskäsityksestä”.
Tosiasiassa esteiden pituus EU:n ulkorajoilla kasvoi 315 kilometristä vuonna 2014 peräti 2 048 kilometriin vuonna 2022. EU partioi myös merirajoilla. Erilaisin teknisin välinein laittomat maahan pyrkijät voidaan yrittää tavoittaa, ennen kuin he edes ehtivät EU:n ulkorajalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Berliinin muuri Abir Al-Sahlani muuri piikkilanka-aita henkilöstökulut tekninen valvonta rajojen vartiointi EU-huipputapaaminen raja-aita Karl Nehammer EU:n ulkorajat laittomat siirtolaiset matkustusasiakirjat palautukset laittomat maahantulijat pakkopalautukset Bulgaria Bryssel Turvapaikanhakijat Turkki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liettua uhmaa EU-tuomioistuimen päätöstä – aikoo puolustaa rajojaan jatkossakin

Purra ja Rantanen äimistyneinä: Olipa kriisi mikä tahansa, hallitus haalii lisää turvapaikanhakijoita Suomeen

Immonen: Siirtolaistulva Eurooppaan on pysäytettävä – ”Välimeren yli tullut 50 % enemmän siirtolaisia kuin vuonna 2021”

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex: Laiton maahantulo lähes tuplaantunut EU:n ulkorajoilla alkuvuonna

Kreikka kiistää laittomasti maahan pyrkijöiden pakkopalautukset: ”Suojelemme vastakin Euroopan ulkorajoja”

Hakkarainen ei hyväksy heikennyksiä EU-jäsenmaiden rajavalvonnan suvereniteettiin: ”Kun Ruotsi huutaa armeijaa ja Suomen poliisia apuun, ehkä monikulttuurisuus on viimein mennyt liian pitkälle”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














