

LEHTIKUVA
Viikon 12/2025 luetuin
Maaliskuu 2025 luetuin
EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.
Avotuli levittää ilmaan merkittäviä määriä pienhiukkasia. EU haluaakin rajoittaa saastuttaviksi ja terveydelle haitallisiksi katsottujen lämmitysjärjestelmien hiukkaspäästöjä. Suunnitelma tarkoittaisi saastuttavien takkojen, kamiinoiden ja kiukaiden kieltoa vuoteen 2027 mennessä.
Lakiluonnos oli valmiina esiteltäväksi, mutta suunnitelman julkaisua kuitenkin lykättiin ja asiaa käsittelevä kokous on siirretty myöhempään ajankohtaan. Komission tiedottajan mukaan ”tarvitaan lisää teknisiä selvityksiä”. Huomioitavaa on, että jopa Saksa vastusti kyseisen esityksen käsittelyä.
Puu palaa kriisiaikoinakin
Tšekkiläiset mepit tiivistivät kysymyksessään asian ytimekkäästi ja viittasivat mahdollisesti vaadittaviin savukaasun puhdistusjärjestelmiin. Ne pitäisi vielä liittää sähköverkkoon:
– Useiden lähteiden mukaan Euroopan komissio valmistelee parhaillaan vuoden 2027 uutta direktiiviä. Jos takat, puulämmitteiset uunit ja takkasydämet täytyy jatkossa kytkeä sähköverkkoon, menetetään niiden tärkeä etu eli riippumattomuus muista energialähteistä.
– Lisäksi pienhiukkaspäästöjen raja-arvoja aiotaan alentaa niin rajusti – nykyisestä 1 500 milligrammasta vain 500 milligrammaan. Puulämmitteisistä tulisijoista tulisi siten suurimmalle osalle kansalaisista lähestulkoon saavuttamattoman kalliita, sillä teknisesti monimutkaisten muutosten tai uusien tulisijojen hankintakustannukset nousisivat huomattavasti. Suuri osa väestöstä menettäisi mahdollisuuden nauttia kodikkaasta avotulesta omassa kodissaan.
Pienhiukkaset ongelmana
Puulämmityksestä syntyvät pienhiukkaset ovat usein mikroskooppisen pieniä. Mitä pienempiä ne ovat, sitä vaarallisempia ne ovat, sillä ne voivat tunkeutua syvälle keuhkoihin ja aiheuttaa vakavia terveyshaittoja.
Vuonna 2023 Belgian Flanderin hallituksen tilastovirasto arvioi, että flanderilaiset menettävät viisitoista kuukautta terveitä elinvuosia ilmassa olevien pienhiukkasten vuoksi, osin kotitalouksien puunpolton vuoksi.
EU:n tavoitteena on, että Suomessakin vielä joskus kesämökkien saunat lämpiävät sähköllä tai bioetanonilla ja palavan puun hurmaava tuoksu sekoittuneena kylmän oluen keveään puraisuun on haalistuva muisto vain.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- savukaasujen puhdistaminen puun lämmityskäyttö takat kiukaat saunat avotuli puun poltto pienhiukkaspäästöt päästörajat Euroopan unioni Euroopan komissio EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra iloitsee viestipalvelu X:ssä, kun myös Metsäteollisuus haluaa avata ilmastolain.

Vihreät tahtoo lisätoimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi: ”On jo kiire”- Mäkelä vaatii realismia ilmastoposeerauksen sijaan: ”Huterien tietojen pohjalta ei voi tehdä miljardipäätöksiä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä painottaa ilmastotoimien kaipaavan nyt realismia. Mäkelä sanoo myös olevansa huolissaan Suomen metsäteollisuuden ulosliputuksesta kaukaisiin maihin, joissa ilmastosta ja ympäristöstä ei välitetä kuten Suomessa. - Tämä voi olla seuraus, jos sääntelemme ja ilmastokuristamme oman teollisuutemme pois täältä.

Koskela kannustaa hallitusta muuttamaan ilmastolakia: ”Ei voi olla niin, että ajamme täällä alas turvetuotantoa sekä metsäteollisuutta ja samalla siirrämme työpaikkoja Kiinaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela katsoo, että hallituksen olisi Suomen kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden kannalta pohdittava ilmastolain avaamista ja vuoteen 2035 kirjatun hiilineutraaliustavoitteen siirtämistä vuoteen 2050.

MTK lähenee perussuomalaisten ilmastolinjaa: Suomen metsät eivät ole syy ilmaston lämpenemiseen
Keskiviikkoillan A-studio väitti, että Suomen metsät ovat muuttuneet päästöjen lähteiksi ja kysyi, mitä tästä seuraa. Studiovieraana ollut MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola ei allekirjoittanut väitettä.

Rydman: Ilmastotoimia tehtäessä Euroopassa ei ole tunnistettu riippuvuutta kiinalaisesta akkuteknologiasta – ”Moni asia on jäänyt Euroopassa hoksaamatta”
Elinkeinoministeri Wille Rydman huomauttaa, että eräiden laskelmien mukaan Kiina hallitsee jo 70 prosenttia maailman harvinaisten maametallien louhinnasta ja niiden jalostuksesta 90 prosenttia. Rydman varoittaa, että pahimmassa skenaariossa kriittisiä materiaaleja voidaan hyödyntää myös kiristyskeinona samaan tapaan kuin Venäjä on jo hyödyntänyt energia-asettaan omassa valtapelissään.

Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










