

PS ARKISTO
EU uhkaa omaa ja Suomen ruoantuotantoa – Huhtasaari ja Hakkarainen: “Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu”
EU suunnittelee nyt ympäristöturpeen eli kasvu- ja kuiviketurpeen käytön kieltämistä. Perussuomalaisten europarlamentaarikot Teuvo Hakkarainen ja Laura Huhtasaari pitävät tilannetta Suomen kannalta katastrofaalisena ja pelkäävät, ettei nykyhallituksella ole tahtoa jarruttaa kieltoa.
– Suomi on jo kuristanut turvetuotannon olemattomiin, nyt EU ajaa täyskieltoa. Tilanne on katastrofaalinen, painottaa europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen.
Hän on huolissaan alan yrittäjistä sekä Suomen hallituksen selkärangattomuudesta.
– Turvetuottajat on ajettu ahdinkoon. Edes heille luvattuja minimaalisia korvauksia ei ole lupauksista huolimatta maksettu. EU:n ajama täyskielto todennäköisesti toteutuu, eihän mateleva Suomen hallitus ole tähänkään asti uskaltanut ajaa maamme etua missään asiassa.
Ilmastoa tällä ei pelasteta
Samalla linjalla on myös Laura Huhtasaari.
– Kasvuturve on Suomen puutarha-alalle erittäin tärkeää, eikä sen kielto aiheuta kuin vaikeuksia ja työpaikkojen menetyksiä. Ilmastoa sillä ei pelasteta. Suomen hiilidioksidipäästöt ovat noin promillen globaaleista päästöistä. Kuten olemme lukeneet, yksi puolalainen hiilivoimala on koko EU:n suurin yksittäinen saastuttaja.
Kasvuturpeelle suuri tarve Euroopassa
EU:sta eronneessa Englannissa sekä Irlannissa, jossa turvetuotanto jo lopetettiin kokonaan, joudutaan miettimään asiaa uudelleen. Niihin viedään nyt kasvuturvetta muualta laivalasteittain. Kasvuturpeen kulutus Euroopassa on noin 30 miljoonaa kuutiota vuodessa. Sitä tarvitaan kasvualustoihin, jotka ovat 90-prosenttisesti turvetta. Osa siitä tulee Suomesta.
Neovan, entisen Vapon, turvetuotanto Suomessa oli tänä kesänä noin 3 miljoonaa kuutiota, josta valtaosa on kasvu- ja kuiviketurvetta. Ruotsissa ja Virossa Neova tuotti kummassakin yli miljoonaa kuutiota ympäristöturpeita.
– Ruotsissa tuotettiin jonkin verran myös palaturvetta aktiivihiilen raaka-aineeksi Hollantiin, kertoo Neovan viestintäjohtaja Ahti Martikainen.
Suomessa käytetään vuosittain noin puoli miljoonaa kuutiota kasvuturvetta ja 1,5 miljoonaa kuutiota kuiviketurvetta. Loput myydään ulkomaille.
Kasvihuone- ja puutarhaviljely vaarassa
Kasvuturve on tärkeää kasvihuone- ja puutarhaviljelyssä sekä puuntaimien tuotannossa. Kauppapuutarhaliiton teettämän kyselyn mukaan 90 prosenttia liiton jäsenistä joutuu lopettamaan tuotantonsa, jos Suomesta ei saa kasvuturvetta. Ympäristöturvetta käytetään eläintiloilla kuivikkeena, ja sitä pidetään yhtenä syynä Suomen vähäiselle antibioottitarpeelle eläintuotannossa. Turpeessa eivät bakteerit viihdy.
Uhka turpeelle sisältyy EU:ssa elokuun puolivälissä tehtyyn delegoituun asetus kakkoseen, joka liittyy rahoituksen taksonomiaan. Asetuksen pohjapaperissa mainintaan, että turvetuotanto voi aiheuttaa merkittävää haittaa. Jos rahoituksen taksonomiaan otetaan käyttöön liikennevalot, turpeelle tulisi punainen valo, mikä tarkoittaa, että turvetta ei pitäisi korjata eikä käyttää mihinkään. Jos jokin ei ole ”kestävää”, toimialan rahoitus vaikeutuisi tai kallistuisi.
– Teemme sen, minkä suinkin voimallamme voimme. Tällä hetkellä näyttää siltä, että jäämme tässäkin yksin. Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu, huokaa Hakkarainen.
Maatalouspolitiikan tulisi olla kansallisissa käsissä
Huhtasaari epäilee, etteivät perussuomalaismepit Brysselissä pysty tekemään asialle paljoakaan.
– Euroopan parlamentissa enemmistö suhtautuu moisiin kieltoihin myönteisesti. Ainoa toivo on, että neuvostokäsittelyssä Suomi pyrkisi jarruttamaan tätä. Pahoin pelkään, ettei nykyhallitus sellaista kuitenkaan tekisi.
Huhtasaaren mielestä asioiden pitäisi olla kansallisessa päätösvallassa.
– Seuraavan kerran kun perussopimuksista neuvotellaan, Suomen pitää vaatia maatalouspolitiikan kansallistamista. Nykyinen kehityssuunta on meille kestämätön, Huhtasaari varoittaa.
Leena Kurikka
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eläintuotanto antibioottitarve Kauppapuutarhaliitto puutarhaviljely kasvihuoneviljely aktiivihiili Ahti Martikainen Neova turvetuottajat ympäristöturve turvetuotanto turpeen alasajo kuiviketurve kasvuturve hiilidioksidipäästöt Kansallistaminen ilmastohysteria ruuantuotanto Euroopan unioni Viro Englanti Ruotsi Laura Huhtasaari Irlanti maatalouspolitiikka Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Miten turvataan maastopalojen sammuttamiseen tarvittavan kaluston riittävyys, kun turvetuotanto ajetaan alas?

Antikainen: Hallituksen on laskettava turpeen verotusta

Turpeen käyttöä puolustava kansalaisaloite kerännyt lähes 40 000 allekirjoitusta

Åbo Akademin tutkimus paljastaa: Ilmastohuoli on suurempi päättäjien kuin äänestäjien keskuudessa

Kaksinaismoralismin karnevaalit Skotlannissa: 400 yksityistä suihkukonetta rahtaa maailman johtajia ilmastohuippukokoukseen

Helsinki näyttää vahvaa esimerkkiä siitä, miten suomalaista maataloutta ja tuottajia voi lyödä kuin vierasta sikaa – Koponen: “Tämä on pelkkää ideologista viherpesua”

Elomaa: Kotimaisen maatalouden alasajo ei ilmastonmuutosta jarruta

Hallitus päätti viimein äänestää metsäteollisuutta rankaisevaa EU:n taksonomiaesitystä vastaan – Mäkelä: Todennäköisesti asiaan on jo liian myöhäistä vaikuttaa

Mäenpää: Maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero poistettava
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää