

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Helsinki näyttää vahvaa esimerkkiä siitä, miten suomalaista maataloutta ja tuottajia voi lyödä kuin vierasta sikaa – Koponen: ”Tämä on pelkkää ideologista viherpesua”
Ilmastosyihin vedoten Helsingin kaupungin tilaisuuksissa ei jatkossa tarjoilla enää lainkaan lihaa, ei edes kotimaista, ja kahvin kyytipojaksi saa pelkkää kauramaitoa. Banaaneja, avokadoja ja muita hedelmiä voidaan kuitenkin yhä rahdata maailman toiselta puolelta suoraan tarjoilupöytiin. Kansanedustaja Ari Koponen pitää Helsingin kaupungin päätöstä ideologisena viherpesuna, joka on kuin pyrkimys suomalaisen ruokatuotannon alasajoon.
– Kunpa Helsingin päätös olisi ollut käyttää tarjoiluissaan vain kotimaisia elintarvikkeita, kansanedustaja Ari Koponen kommentoi Helsingin kaupungin päätöstä.
– Riistaliha ja vapaan lehmän maito on puhdasta ja eettisesti tuotettua lähiruokaa parhaimmillaan. Riista ei kuormita vesistöä eikä ilmastoa ja maidon hiilidioksidipäästöt ovat samat kuin kauramaidon, noin yksi kilo litraa kohden.
Mieluummin tulisi suosia kotimaista lähiruokaa
Ympäristö- ja terveysvaikutukset on Koposen mielestä syytä yhä vahvemmin huomioida julkisten palveluiden tarjoiluissa, mutta tällaista linjanvetoa hän ei toivo minnekään muualle.
– Tämä on pelkkää ideologista viherpesua, joka on kuin pyrkimys suomalaisen ruokatuotannon alasajoon.
– Mitäpä siis jos muuttaisimmekin hankintakriteerit enemmin suosimaan kotimaista lähiruokaa? Näin ilmaston lisäksi myös maataloutemme ja huoltovarmuutemme olisi turvattu, toivoo Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- viherpesu ilmastotoimet hiilidioksidipäästöt ruuantuottajat Ari Koponen Liharuoka ruuantuotanto kotimainen ruoka Helsingin kaupunki Huoltovarmuus Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU uhkaa omaa ja Suomen ruoantuotantoa – Huhtasaari ja Hakkarainen: ”Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu”

Globalisaatio johtaa tyhjien hyllyjen syndroomaan – meno maailmalla on pian kuin entisessä itäblokissa

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Komission suunnitelmat uhkaavat taas suomalaista maataloutta

Ruoan hinta jatkaa nousuaan – muutamat maat suurissa vaikeuksissa

Elomaa: Kotimaisen maatalouden alasajo ei ilmastonmuutosta jarruta
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Uutiset nopeasta talouskasvusta saavat valtiovarainministeri Purran hymyilemään, mutta kaikki eivät ole asiasta iloisia
Viikonloppuna perussuomalaisten Kiihdytysajoissa puolueväelle puhunut puheenjohtaja Riikka Purra nosti puheessaan esiin viime aikojen hyviä talousuutisia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














