

PS ARKISTO
EU ulottaa päätösvaltansa metsien kaatoon – Tavio: Hävytön vallansiirto
Euroopan unioni on laajentamassa sääntelyään Suomen metsäpolitiikassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa, että kyseessä on jälleen uusi vallansiirto EU:lle.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa pitää metsäpolitiikan kansallisissa käsissä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi, että ryhmä vastustaa EU-komission esittelemää kestävyysluokittelua eli taksonomiaa, jolla puututaan jäsenmaiden elinkeinoasioihin.
Seurauksena valtavia taloudellisia menetyksiä
Tavio moittii pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta viivyttelystä kannanmuodostuksessa. Suomen kanta ei enää riitä estämään luokittelujärjestelmän hyväksymistä. Suomi ei kerännyt jäsenmaiden joukosta laajempaa rintamaa esitystä vastustamaan.
– EU:n laatimat metsätalouden arviointikriteerit ovat tulkinnanvaraisia, byrokraattisesti monimutkaisia ja ne kurittaisivat toteutuessaan metsänomistajia kohtuuttomasti, Tavio linjaa.
– Taksonomian myötä EU haluaa sanella, mitä metsiä suomalaiset saavat Suomessa kaataa. Seurauksena on pahimmillaan valtavia taloudellisia menetyksiä metsänomistajille ja metsäteollisuudelle, Tavio painottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- taksonomia metsänomistajat metsäpolitiikka Euroopan unioni Sanna Marin Ville Tavio Metsätalous Metsäteollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ville Tavion puhe Torniossa – ”Jos emme itse halua päättää Suomessa omasta kohtalostamme, tekevät muut kyllä päätökset puolestamme”

Tavio: On tullut aika lopettaa EU:n hännystely – ”Suomea mätkitään taas uusilla vaatimuksilla”

PS: Nykyinen EU-politiikka johtaa liittovaltioon – unionia kehitettävä itsenäisten valtioiden kauppaliittona

Perussuomalaiset kestävän kehityksen globaalista toimenpideohjelmasta: ”Alkutuottajien syyllistäminen ilmastopolitiikan varjolla tulee lopettaa”

Koko hallitus on sitoutunut ilmastopolitiikkaan, joka kurjistaa kansalaista ja heikentää kilpailukykyä – ”Hallituksessa on puolueita, jotka ovat täysin sokean ilmastofanatismin kourissa”

Hallitus päätti viimein äänestää metsäteollisuutta rankaisevaa EU:n taksonomiaesitystä vastaan – Mäkelä: Todennäköisesti asiaan on jo liian myöhäistä vaikuttaa

Suomi hävisi taas EU:ssa – Tavio: ”Keskusta petti metsänomistajat”

Oppositiopuolueet: EU-taksonomian kriteerit Suomen edun vastaisia

Hakkarainen: Suomen metsät eivät tarvitse EU:ta
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita

Strandman: Kuka puolustaa suomalaisuutta, jos me emme sitä itse tee?
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










