
Euroopan komissio esittää kahta erilaista taakanjakomallia turvapaikanhakijoiden jakamiseksi jäsenmaihin
Euroopan komissio kertoo suunnittelevansa ja perustavansa keskitetyn turvapaikkakeskuksen EU:n jäsenmaille. Keskusen hyväksymät turvapaikanhakijat siirrettäisiin jäsenmaiden hoidettavaksi.
Malli vaatisi toteutuessaan EU:n perussopimuksen päivittämistä. Itäiset jäsenmaat vastustanevat pakollisia kiintiöitä. Iso-Britannia jäisi todennäköisesti sopimuksen ulkopuolelle, sillä maalle on myönnetty erivapaudet sisä- ja oikeusasioissa.
Samalla jäsenmaiden tulisi evätä viime vuonna nähty vaellus Schengen-maasta toiseen. Laittomia ja perusteettomia rajanylityksiä tehtiin viime vuonna 1,8 miljoonaa kappaletta Schengen-maiden sisärajoilla. Pääosin nämä koostuivat Kreikasta alkaneen Balkanin reitin rajaylityksistä.
Komissiolla on myös hieman vesitetympi malli. Siinä toimittaisiin nykyisen Dublin-käytännön mukaan, mutta keskitetty turvapaikanhakuprosessi käynnistyisi, jos jokin jäsenmaa joutuu kohtaamaan suuren ja äkillisen määrän turvapaikkahakemuksia.
Komission esityksellä arvellaan olevan merkittävä vaikutus Ison-Britannian kansanäänestykseen maan EU-jäsenyyden jatkumisesta. Maassa järjestetään kansanäänestys asiasta kesäkuussa. Pelätään, että kesällä nähdään viime vuoden tapaan suuria ihmismääriä rantautumassa eteläisiin EU-maihin. Tämä voisi kasvattaa EU-eroa haluavien brittien määrää.
Komissiolla on kuitenkin kiire saada turvapaikkatilanteen nykyinen kaaos hallintaa. Komissio odottaa, että Schengen-maiden sisäisillä rajoilla saadaan rajatarkastukset poistettua viimeistään vuoden loppuun mennessä. Komission laskelman mukaan rajatarkastusten paluu maksaisi jäsenmaille 5-18 miljardia euroa vuosittain muun muassa tavarankuljetuksen takkuamisena ja turistiliikenteen vähentymisen vuoksi.
Perussuomalaiset on vastustanut pakkokiintiöitä voimakkaasti. Hallitusohjelmaan kirjattiin perussuomalaisten vaatimuksesta merkintä siitä, että Suomi osallistuu kansainväliseen taakanjakoon itse määrittelemänsä kiintiöpakolaisjärjestelyn kautta.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Komission ehdotus ylimielinen – ”EU:n pitäisi pikemminkin maksaa Suomelle turvapaikanhakijoista”
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Seppänen ihmettelee länsimaisten feministien hiljaisuutta: ”Iranin naiset taistelevat yksin diktatuuria vastaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen arvostelee länsimaisten feministien vaikenemista Iranin naisten vapaustaistelun keskellä. Seppänen kertoo, kuinka iranilaiset naiset ja nuoret haastavat teokraattisen hallinnon hengenvaarallisissa olosuhteissa. Samaan aikaan suomalaiset ja eurooppalaiset tasa-arvotoimijat pysyvät hämmentävän hiljaa. - Missä ovat länsimaisten feministien kannanotot naisten vapauttamisen puolesta? Seppänen kysyy.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.















