Artikkeli kuva

Tavio: Komission ehdotus ylimielinen – “EU:n pitäisi pikemminkin maksaa Suomelle turvapaikanhakijoista”

12.05.2016 |14:02

Useiden europarlamenttiryhmien edustajat ovat lytänneet EU-komission ehdotuksen Dublin-järjestelmän korjaamiseksi. Komission mielestä maita, jotka kieltäytyvät vastaanottamasta kiintiön mukaisesti turvapaikanhakijoita, pitäisi sakottaa jopa 250 000 euroa per hakija.

– Komission ehdotus sakottaa EU-jäsenmaita viestii EU:n ylimielisestä suhtautumisesta kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta kohtaan, perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio sanoo.

Väestönsiirtoja yrityseliitin etujen vuoksi

Tavion mielestä EU:n tulisi pikemminkin maksaa korvauksia Suomelle siitä, että Suomi on vastaanottanut suhteettoman paljon turvapaikanhakijoita, kuin että Suomi ryhtyisi maksamaan entistä enemmän EU:lle.

– Missä EU, siellä siirtolaisongelma. Johtavat politiikot EU:ssakin toki ymmärtävät, etteivät massiiviset väestönsiirrot ratkaise mitään ongelmia.

– Väestönsiirtoja tehdäänkin puhtaasti yrityseliitin etujen vuoksi. Massamaahanmuutolla saadaan poljettua työväen palkat alas ja saada pikkuhiljaa hajoitettua kansallismieliset maat EU:n liittovaltion alaisuuteen, Tavio varoittaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää