

LEHTIKUVA
Seppänen: Porotalous tarvitsee tukea, ei uusia velvoitteita
Eduskunta käsittelee keskiviikkona hallituksen esitystä poronhoitolain muuttamiseksi (HE 161/2025 vp). Lapin perussuomalainen kansanedustaja Sara Seppänen pitää tärkeänä, että poronhoidon tulevaisuudesta käydään avointa keskustelua, mutta muistuttaa, että lain tavoitteiden on pysyttävä selkeinä: porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien (HKS) tulee ennen kaikkea tukea porotalouden kestävyyttä – ei muodostua hallinnon tai muiden hankkeiden työkaluksi.
– HKS voi parhaimmillaan olla hyvä työkalu paliskunnille, jos se pysyy heidän omissa käsissään. Mutta jos siitä tehdään väline vihreän siirtymän hankkeiden tai luonnonsuojelun edistämiseksi, mennään väärään suuntaan. Suunnitelmien päätehtävä on tukea poronhoitoa, ei vaikeuttaa sitä, Sara Seppänen sanoo.
Hallituksen esityksen mukaan HKS:ien tarkoitus on turvata laidunten tilaa ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Seppäsen mukaan tavoite on kannatettava, mutta toimeenpanon on oltava realistinen ja on muistettava, että laidunten tilaan vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin pelkkä porotalous.
Porotalous kamppailee olemassaolostaan
Paliskunnat ja Paliskuntain yhdistys kantavat jo nyt raskaan vastuun hallinnollisesta työstä, joka liittyy erilaisiin suunnitelmiin, selvityksiin ja neuvotteluihin.
– Poromiehet käyttävät suuren osan ajastaan kuulemisiin ja lausuntoihin. On kuitenkin rehellistä sanoa, että neuvotteluasema on usein näennäinen – asioista kyllä keskustellaan, mutta päätökset tehdään muilla perusteilla. Tämä on epäkohta, joka pitäisi korjata, Seppänen painottaa.
Seppäsen mukaan porotalous on tänä päivänä monenlaisen paineen alla. Laidunmaita pirstovat eri maankäyttötarpeet, petokannat ovat kasvaneet ja monin paikoin poromäärät ovat jo nyt selvästi alle suurimman sallitun. Siksi hän muistuttaa, että uusia velvoitteita ei pidä säätää kevyesti.
– Porotalous kamppailee olemassaolostaan monesta suunnasta. Nyt tarvitaan tukea, ei lisää tarpeetonta hallintoa. Hallituksen on varmistettava, että poronhoitolaki pysyy poronhoidon kehittämisen työkaluna, ei sen vastakohtana, Seppänen sanoo.
Pohjoisen ihmisiä kuunneltava aidosti
Seppäsen mukaan porotalous on keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta ja pohjoisen asuttuna pitämistä. Poronhoito ylläpitää elinkeinoja, palveluita ja kulttuuria alueilla, joilla vaihtoehtoja elinkeinoille on vähän. Siksi hän katsoo, että lainsäädännön tulee vahvistaa paliskuntien todellista vaikutusmahdollisuutta.
– Porotalouden neuvotteluasema pitää tehdä todelliseksi, ei näennäiseksi. Pohjoisen ihmisiä pitää kuunnella aidosti silloin, kun päätetään heidän elinkeinonsa tulevaisuudesta. Se on koko maan etu, Seppänen tiivistää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- petokannat paliskunnat hoito- ja käyttösuunnitelmat porolaitumet poronhoitolaki porotalous poronhoito elinkeinot Sara Seppänen vihreä siirtymä Lappi Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turkistarhausta puolustava Mäenpää uskoo, että tarhauksen kieltämisellä olisi vakavia vaikutuksia koko Pohjanmaan alueelle

Hallitus panostaa Itä-Suomeen – Strandman: Koko Suomen etu on, että itäinen Suomi on elinvoimainen ja vahvasti asuttu
Hallitus kokoontuu puoliväliriiheen huhtikuun 22. ja 23. päivä. Kehysriihessä etsitään tarvittavat säästöt talouden tasapainottamiseksi, ja samalla etsitään tarvittavat investointipanostukset. Hallitus on panostanut tähän mennessä jo mittavia summia itäisen Suomen elinvoimaan ja tulee jatkamaan tätä kehityskulkua. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää Itä-Suomeen kohdistettuja panostuksia välttämättöminä.

Elomaa: Kotimainen ruoka ja maaseutu ovat Suomen selkäranka – ”Onneksi hallitus on tarttunut härkää sarvista ja tarjonnut nuorille viljelijöille kannustimia tulla alalle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa painottaa, että Suomen on turvattava maatalouden kannattavuus, nuorten viljelijöiden tulevaisuus ja metsien sekä turpeen merkitys huoltovarmuudelle. Hänen mielestään kotimainen ruoka ja elinvoimainen maaseutu muodostavat perustan koko yhteiskunnan kestävälle tulevaisuudelle.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Alkutuotannosta elantonsa saavien ihmisten aseman parantamisen pitää olla koko yhteiskunnan hanke
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan naudanlihan tuottajahinnan olevan Suomessa täysin kestämättömällä tasolla. Alkutuotannosta elantonsa saavien ihmisten aseman parantamisen pitää Purran mukaan olla koko yhteiskunnan hanke, jossa ovat mukana niin kaupat, tukut, edunvalvonta kuin poliittinen koneistokin.
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Antikainen ja Aittakumpu: Tuoreet paljastukset osoittavat, että Opetushallituksen aika on ohi
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Pekka Aittakumpu ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat Opetushallituksen lakkauttamista ja sen ydintehtävien siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














