

Laura Korpinen. Arkistokuvaa. / MATTI MATIKAINEN
Eurooppa-neuvosto kielsi islamin yhdistämisen terrorismiin – varatuomari moittii päätöstä ankarasti: ”Erityissuojelussa suhteessa kristinuskoon”
Helsinkiläinen varatuomari Laura Korpinen nostaa blogissaan esiin Eurooppa-neuvoston 2001 tekemän päätöksen, joka nimenomaisesti kieltää terrorismin yhdistämisen (assosioimisen) islamin kanssa. Hänen mukaansa herkkähipiäisyys islamin kohdalla ei pohjaa Suomen perustuslain uskonnonvapaussäännökseen tai rikoslain uskonrauhasäännöksiin.
Laura Korpinen taustoittaa asiaa US-blogissaan:
”Yhdysvaltoja kohdanneen 911-terrori-iskun 11.9.2001 jälkeen koettiin, että kaikki kivet on käännettävä terrorismin torjumiseksi. Myös Euroopan Unioni julisti asiassa solidaarisuuttaan Yhdysvaltain kansaa kohtaan. Suomikin saattoi 1.2.2003 voimaan uudet terrorismirikoksia koskevat erillissäännökset (rikoslain uusi 34a luku), Euroopan unionin puitepäätöksen 2002/475/YOS velvoittamana.
Samalla kun terrorismia vastaan asemoiduttiin voimallisesti, alkoi islamin suojaaminen arvostelulta. Tämä tuntui oudolta maallistuneessa Suomessa, jossa oli totuttu siihen, että uskonto ja uskonnollisuus olivat vapaata riistaa mille tahansa arvostelulle, rienaamisellekin. Muistan kuinka 1980-luvun alussa lukion opettaja päivitteli meille oppilaille, kuinka takapajuista ajattelu Suomessa 1960-luvulla oli ollut, kun Hannu Salama sai jumalanpilkasta tuomion. 1980-luvun lopulla länsimaat kauhistelivat kirjailija Salman Rushdielle asetettua kuolemantuomiota, fatwaa, joka perustui Rushdien kirjoittamaan Saatanalliset säkeet-teokseen. 1980- ja 90-luvulla asenneilmapiiri olikin länsimaissa voimallisesti sananvapauden puolella, eikä uskonto tehnyt tähän poikkeusta. Yleinen ilmapiiri oli, että uskontojen tulee kestää arvostelua.
Tätä taustaa vasten tuntui hyvin ristiriitaiselta 2000-luvun uusi asenneilmapiiri, jossa yhtäältä painotettiin 911-iskun kauheutta ja terrorismin torjunnan tärkeyttä, ja samaan hengenvetoon hymisteltiin kaikkea islamiin liittyvää. Olen ihmetellyt asiaa hyvin pitkään, ja vasta nyt minulle on valjennut, miksi näin.
Asiasta on nimenomaisesti näin päätetty Euroopan Unionin johtajien kesken.
Kun Eurooppa-neuvosto kokoontui heti 911-iskun jälkeen 21.9.2001, kokous päätti, että 1) terrorismin torjunta on ensisijainen tavoite mutta samalla 2) vastustetaan sitä, että fanaattiset terrorismiryhmät ajatuksellisesti yhdistettäisiin (”assosioitaisiin”) arabimaihin tai islamilaiseen maailmaan.”
Korpisen mukaan herkkähipiäisyys islamin kohdalla ei siten pohjaa Suomen perustuslain uskonnonvapaussäännökseen tai rikoslain uskonrauhasäännöksiin, jotka ovat 911-iskua edeltävältä ajalta, vaan Euroopan Unionin haluun suojata erityisesti islamia, ja estää se, että ihmiset ajatuksissaan yhdistäisivät terrorismin ja islamin keskenään.
– Tästä johtuu että islam on erityissuojelussa, verrattuna esimerkiksi kristinuskon arvosteluun.
Islamin erityissuojelu aiheuttaa Korpisen mukaan ihmisissä ristiriitaisuuden tunnetta.
– Ihmiset eivät ymmärrä, miksi islam on erityisasemassa, verrattuna muihin uskontoihin ja siihen sananvapauteen, mihin Suomessa oltiin 1980- ja 90-luvulla totuttu. Perussuomalaiset tunnistavat ristiriidan, ja pitävät sitä epäoikeudenmukaisena ja vastoin sitä perusperiaatetta, että kaikkien uskontojen pitäisi olla samalla viivalla, kun jumalanpilkasta tai sananvapaudesta on kyse. Muut puolueet pyrkivät kieltämään, että mitään ristiriitaa olisi, ja selittävät sananvapauden rajoituksen uskonnonvapaudella tai vihapuheen vastustamisella.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puoluesihteeri Grönroos uudesta vihapuhehankkeesta: ”Perussuomalaisilla ja hallituksella on selkeästi erilaiset näkemykset siitä, miten oikeusministeriön tulisi edistää suomalaisten turvallisuutta”

Saksassa syyttäjä epäilee islamistista terrori-iskua: Autoilija pyrki lanaamaan moottoripyöräilijöitä ruuhkaisella tiellä

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen olisi jo valmis luopumaan uskonrauhan rikkomispykälästä rikoslaissa: ”Ei edes suojaa samalla tavalla kaikkia uskontoja”

Salman Rushdien ensimmäinen haastattelu murhayrityksen jälkeen – sitkeä kirjailija ei aio antaa periksi
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää