

Euroryhmä kokoontuu tänään – yhteenotto Kreikan ja EU:n välillä näyttää todennäköiseltä
Euroryhmä – euromaiden valtiovarainministerit – kokoontuu tänään ylimääräiseen hätäkokoukseen pohtimaan Kreikan tilannetta. Alkuasetelmat ovat vähintäänkin sekavanoloiset, sillä joka suunnalta tulee hieman toisistaan poikkeavaa tietoa.
Tiistaina vietettiin vuorostaan markkinahurmospäivää, sillä markkinoilla odotettiin EU:n olevan alustavasti valmis tekemään Kreikan kanssa muutaman kuukauden mittaisen rahoitusohjelman. Tämän odotettiin edelleen johtavan uuteen pidempiaikaiseen Kreikka-ohjelmaan.
Mutta Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ei ole suostumassa uuteen ohjelmaan.
Troikka-ohjelma on haudattu
Kreikan parlamentti kokoontui äänestämään hallituksen luottamuksesta sen talousohjelmaan. Hallitus sai luottamuksen odotetusti luvuin 162-137.
Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis kertoi Kreikan parlamentille, ettei Kreikka väen vängällä hae yhteenottoa muiden euromaiden kanssa. Hän totesi, ettei yhteenotolta voida silti välttyä.
– Jos yhteenottoa ei edes harkitse, niin silloin ei ole myöskään neuvottelemassa, Varoufakis totesi parlamentille.
Pääministeri Aleksis Tsipras oli myös valmiina törmäykseen euromaiden kesken. Hänen mukaansa Troikka-ohjelma on haudattu. Troikalla tarkoitetaan Euroopan komissiota, Euroopan keskuspankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa.
– Voisimme yhtä hyvin pyytää Troikan täyttämään ministeriaition ja parlamentin, Tsipras sanoi.
Kreikan suurimman oppositiopuolueen Uuden demokratian puheenjohtaja Antonis Samaras puolestaan haluaisi välttää yhteenoton. Maan hallituksen ja muiden euromaiden – erityisesti Saksan – näkemykset ovat kuitenkin niin kaukana toisistaan, ettei yhteenotolta voitane välttyä.
Suunnitelma B valmiina
Kreikan puolustusministeri Panos Kammenos kertoi, että mikäli Saksa pysyy tiukasti kannassaan niin Kreikka hakee siltarahoitusta muualta. Hän kertoi tämän olevan vaihtoehtoinen suunnitelma B.
Kammenoksen mukaan rahoitus voisi hyvässä tapauksessa tulla Yhdysvalloilta. Muina vaihtoehtoina hän mainitsi Venäjän ja Kiinan, sekä mahdollisesti muita maita.
Venäjältä tuleva rahoitus tunkisi kovaa kiilaa EU:n, Venäjän ja jopa puolustusliitto Naton väliin, brittilehti Telegraph kirjoittaa.
Yhdysvallat on kehottanut euromaita sopimaan Kreikan kanssa rahoituksesta. Saksa on ärtynyt Yhdysvaltain väliintulosta.
Lopullinen ehdotus pitäisi saada sorvattua helmikuun 16. päivään mennessä, jotta euromaiden parlamentit ehtisivät hyväksyä päätöksen Kreikan rahoituksesta helmikuun loppuun mennessä. Kreikkaa uhkaa vararikko, mikäli rahoitusmallista ei päästä sopuun.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Yhdysvallat luokitteli Li Anderssonin tukeman Antifa-ryhmän terroristijärjestöksi
Yhdysvaltain ulkoministeriö on luokitellut neljä eurooppalaista Antifa-ryhmää terroristijärjestöiksi. Yksi näistä ryhmistä on sellainen, jota vasemmiston meppi Li Andersson on näkyvästi tukenut. Vasemmiston antama tuki äärivasemmistolaiselle väkivallalle ei kuitenkaan Suomen valtamediaa kiinnosta.

Kolumni: Mikä hävettää, demarit?
Valtiontalouden tarkastusvirasto vahvistaa: Marinin hallitus suhtautui rahankäyttöön löperösti ja purki sääntöpohjaiset esteet rahankäytölleen. Laskua tästä maksetaan vielä pitkään. - Kun Marinin hallitus luopui finanssipoliittisista säännöistä, se kehitti itselleen uuden säännön: kaikki saavat aina jotain. Lopputuloksena oli menojen valtava paisuminen, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

Dosentti Arto Selkälä: Feministiseen politiikkaan siirtyminen oli virhe Suomelle
Dosentti ja yliopistonlehtori Arto Selkälä väittää, että feministisen yhteiskuntapolitiikan vakiintuminen on Suomen suurin yhteiskuntapoliittinen virhe. Tämä näkyy Selkälän mukaan muun muassa siinä, että nuorten miesten syrjäytyminen on kasvanut tyttöjen ja naisten aseman parantamisen kustannuksella.

Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokas maahanmuuttotutkimuksen takana – Lehtinen ja valtiovarainministeriön finanssineuvos lyttäävät tutkimuksen
Viime viikolla valtamedioissa uutisoitiin laajasti tutkimuksesta, jonka johtopäätöksenä maahanmuuttajien vaikutus Suomen talouteen olisi positiivinen. Helsingin Sanomat kysyi valtiovarainministeriöltä tutkimuksesta. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Jukka Mattilan mukaan tutkimus on heikkolaatuinen ja siitä on tehty liiallisia johtopäätöksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää ihmeellisenä, että missään mediassa ei ole puhuttu tekijöiden taustoista.

Bensan hinta laskee taas – eduskunta hyväksyi polttoaineiden verotuksen keventämisen
Eduskunta päätti tänään liikennepolttoaineiden valmisteveron alentamisesta. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen selvin äänin, sillä vain SDP, vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät vastaan.

Antikainen: Marinin hallitus toi ISIS-äidit Suomeen – perussuomalaiset laittaa heidät vastuuseen
Eduskunta käsitteli eilen hallituksen esitystä terrorismilainsäädännön tiukentamiseksi. Hallitus aikoo tukkia terrorismilainsäädännön porsaanreiät, puuttua harmaalla alueella tehtäviin rikoksiin ja koventaa rangaistuksia. Laki on laaja kokonaisuudistus. Jatkossa esimerkiksi ISIS-äidit eivät pääse enää kuin koira veräjästä.
















