

PS ARKISTO
Eurovaaliehdokas Virén maakuntamallin verotuksesta: Halu lahjoa kansalaisia heidän omilla rahoillaan ohittaa terveen taloudenpidon periaatteen
Taloustieteen professori ja eurovaaliehdokas Matti Virén arvelee hallitustunnusteluissa sovitun maakuntamallin tarkoittavan myös maakuntien verotusoikeutta. Hän ihmettelee mallin hyväksymistä, koska sitä kannattaa ainoastaan eduskuntavaaleissa alle 14 prosenttia äänistä saalistanut keskusta.
Eurovaaliehdokas Matti Virén arvelee maakuntamallin tulleen upotetuksi, mikäli aiheesta olisi laadittu kansanäänestys. Kansanäänestyksissä olisi kaatuneet myös pakkoruotsi ja muut ”poliittisen suhmuroinnin” tuotokset.
Hän ei ihmettele kansan laiskaa äänestysintoa, kun vaaleissa käytetty ääni voikin tarkoittaa täysin päinvastaisen politiikan vastaanottoa.
Sikariporrasta sairaanhoitajien sijaan
Uusi väliportainen hallintorakenne merkitsee Virénin mukaan myös byrokratiakoneiston kasvua. Hän kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että yleensä tällaiset viritelmät johtavat mahdollisimman kankeaan ja kalliiseen lopputulokseen.
Hän arvelee rahaa palavan hallinto-, rahoitus- ja henkilöstöjohtajien palkkoihin niin paljon, ettei maakunnan palkkalistoille mahdu riittävästi lääkäreitä ja sairaanhoitajia.
Hän tosin myöntää, ettei byrokratian suuruutta voi vielä tietää varmuudella.
Maakuntien verotusoikeus voi poistaa rajoitteet
Valtion sote-budjettirajoituksille voi heittää hyvästit siinä kohtaa, jos maakunnat saavat oman verotusoikeutensa.
– Mikä turvaa kansalaiset siltä, ettei maakuntaverot nousevat pilviin? Virén kysyy.
Politiikoilla voi olla halu säästää rahaa, mutta Virén ei laskisi sen varaan.
– Mutta niin kuin olemme huomanneet Säätytalon neuvotteluista, halu lahjoa kansalaisia heidän omilla rahoillaan voittaa useimmiten terveen taloudenpidon periaatteet, Virén napauttaa.
EU-tason veroille täystyrmäys
Virén huomauttaa, että EU-tason verotusta puuhataan täyttä häkää. Hän viittaa Alma Median vaalikoneen kohtaan, jossa EU:n verotusoikeutta puolsi eniten vihreät, vasemmistoliitto ja sdp tässä järjestyksessä.
Perussuomalaisilla meppiehdokkailla oli EU-verotusoikeuteen yhteneväinen linja: kaikki perussuomalaisten ehdokkaat tyrmäsivät EU:n verotusoikeuden mahdollisimman jyrkästi.
Virén kirjoittaa vihreiden olevan suopeampia myös Suomen EU-maksuosuuksien kasvattamiseen, jos sillä tasoitetaan EU-maiden kilpailukykyeroja. Hän muistuttaa arvioista Kreikan kilpailukykyvajeen olleen jopa 40 prosenttia.
– Se tietää pelottavan suurta tasaustarvetta, Virén huomauttaa.
EU-tason verotuksessa tuskin kuunnellaan kovin paljoa suomalaisten näkemystä verotason suuruudesta.
EU:ssa on halua padota myös EU-maiden verokilpailua, mikä tarkoittaa alemman verotusasteen käyttöä esimerkiksi yritysten houkutteluun. Kaksiteräisen miekan tavoin se tarkoittaa myös samalla sitä, ettei harmonisoidulla EU-verolla ole automaattista kattorajoitusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen hallituskuvioista: Suomalaiset, pitäkää kukkaroistanne kiinni

Halla-aho ennakoi erittäin yrittäjä- ja teollisuusvihamielistä hallitusta – luvassa veronkorotuksia, haittamaahanmuuttoa ja Suomen rapauttamista ilmastoposeeraamisella

Perussuomalaiset hallitusneuvotteluista: Valtion omaisuuden jatkuva myyminen on hyvin vastuutonta politiikkaa – ”Eikö Caruna-kauppa opettanut vihervasemmistolle mitään?”

Taloustieteen professori ihmettelee autonverotusvimmaa – Miten harvaan asutussa maassa kulkuvälineet voisivat olla ylellisyyttä?

Taloustieteen professori, eurovaaliehdokas Virén huolissaan korkeasta kokonaisveroasteesta
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













