

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ex-maahanmuuttoviraston pomo muistelee Ruotsin pakolaissyksyä 2015: ”Kenelläkään ei ollut homma hanskassa”
Syksyllä 2015 viranomaiset katsoivat tumput suorina, kun Ruotsiin tuli neljässä kuukaudessa 135 000 turvapaikanhakijaa. ”Kukaan ei tiennyt, keitä maahantulijat oikeastaan olivat”, sanoo maahanmuuttoviraston entinen pääjohtaja Anders Danielsson. Hänen kertoo kokemuksistaan Kvartal-aikakauslehdessä.
Syyrian Idlibistä, Kreikasta ja Turkista kuuluu taas huolestuttavia uutisia pakolaiskriisin kärjistymisestä. Syyrian luoteisosassa ja Turkissa on lähtökuopissa yli 4 miljoonaa pakolaista, jotka Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan saa halutessaan liikkeelle kohti Eurooppaa yhdellä olankohautuksella. Siksi on aiheellista muistella menneitä, ehkä niistä voi jotain oppiakin.
Viranomaiset täysin valmistautumattomia
Syksyn 2015 pakolaiskriisiä leimasi viranomaisten lähes totaalinen varustautumattomuus siihen, että lainsäädäntöön kirjatut pakolaisten oikeudet joutuvat testiin aikuisen oikeasti.
– Mielestäni on tärkeätä kertoa mitä oikeasti tapahtui, eikä pelkästään etsiä virheitä. Kuitenkin ja loppujen lopuksi pystyimme selvittämään koko sotkun, perustelee maahanmuuttoviraston entinen päällikkö Anders Danielsson avautumistaan.
– Maahan tuli neljässä kuukaudessa 135 000 pakolaista. Eräänäkin yönä rajan ylitti 230 henkilöä, joille ei ollut tarjota kattoa pään päälle, Danielsson muistelee järkyttyneenä.
– Mutta asia järjestyi sitten seuraavana päivänä.
Maahan saattoi marssia kuka hyvänsä
Danielsson muistaa, että hän itse sai Ruotsin hallituksen ja valtiopäivät järkiinsä ja palauttamaan rajatarkastukset maan ulkorajoille. Päätöstä saattoi avittaa se, että Danielsson oli toiminut aiemmin turvallisuuspoliisi Säpon päällikkönä.
– Meillä ei ollut mitään käsitystä siitä, keitä maahantulijat oikeasti olivat. Dublinin sopimus ja koko säännelty maahanmuutto oli romahtamaisillaan. Siksi selvitin maan hallitukselle, että rajatarkistukset on palautettava ja näin sitten tapahtuikin.
– Kyse ei ollut pakolaisten oikeuksien rajoittamisesta vaan siitä, että homma oli saatava hallintaan.
Psykologista sodankäyntiä
Tänään Anders Danielsson selvittää hallituksen toimeksiannosta Ruotsin mahdollisuuksia ja eri keinoja panostaa henkiseen maanpuolustukseen sekä psykologiseen sodankäyntiin. Uhkakuvia on siten hallitsemattoman maahanmuuton lisäksi muitakin.
– Turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut. Ruotsilla on oltava kyvykkyyttä kohdata mikä hyvänsä informaatiovaikuttaminen. Meidän täytyy voimistaa maanpuolustustahtoa ja auttaa vapaata sekä riippumatonta mediaa valmistautumaan sota- ja kriisitilanteisiin.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajatarkistukset syksy 2015 Anders Danielsson säpo Recep Tayyip Erdoğan Migri Pakolaiskriisi Turkki Syyria Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Ruotsin väestönmuutosta ei voi enää pysäyttää

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo varoittaa: koululaisia yritetään radikalisoida Gävlessä

Ruotsin imaamit ilmiriidassa – sisällissota kytee muslimien välillä

Isis-vaimoja kadonnut al-Holin leiriltä – viranomaiset vaikenevat Ruotsissa

Keskustelu käy taas kierroksilla: ”Jenginuoret ryöstävät ruotsalaisia, koska klaanit eivät suojele heitä”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää