Vasemmistolla on pitkä perinne ydinvoimavastaisuudessa, vaikka ydinvoima on mahdollistanut työväestön vaurastumisen sekä samanaikaisesti energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen vähenemisen. Selityksiä tähän ristiriitaan voi hakea tietämättömyydestä ja psykologisista harhoista. Forbes-lehden artikkelin mukaan ydinvoimavastaisuuden juuret ovat kuitenkin syvemmälle vasemmiston valtapolitiikasta. Ydinvoiman ”ongelma” on se, ettei se edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä, jota uusiutuvien energiamuotojen kannattajat usein visioivat. Ydinvoima tarjoa tekosyitä ja korulauseita, joiden turvin kanavoida miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille. Asiasta kirjoittaa Forbes-lehti.

Mitä energiamuotoa voidaan kiittää energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen vähenemisestä sekä kansakuntien palkkatason ja vaurauden kasvusta? Vastaus on: vain ja ainoastaan ydinvoima, ei aurinko- tai tuulivoima.

Tätä vasten voi näyttää erikoiselta, että länsimaissa ilmaston pelastajina mielellään esiintyvä vasemmisto on ollut ajamassa alas ydinvoimaa ilmastoskeptisten konservatiivien sijaan. Asetelma on toistunut mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Espanjassa ja Ranskassa.

Ville Niinistön johtamat vihreät häipyivät ovet paukkuen Kataisen hallituksesta 2014. Niinistö julisti lähtiessään ydinvoiman ajan olevan yksinkertaisesti ohi. Samana vuonna Maria Ohisalo kuulutti Twitterissä, että hänen puolueensa vihreät on aina äänestänyt eduskunnassa ydinvoimaa vastaan. Vasta viime vuonna Ohisalo muutti kantaansa myönteisemmäksi ydinvoimalle.

Psykologit ovat raportoineet 1970-luvulta lähtien, miten ihmiset peilaavat jopa tiedostamattomasti ydinaseisiin liittyviä pelkoja ydinvoimaloihin. Kylmän sodan aikana huipussaan ollut ydinsodan pelko ei kuitenkaan riitä selittämään nykypäivän ydinvoimavastaisuutta.

Yksi psykologien tunnistama virhepäätelmä on luonnollisuuden harha (englanniksi: appeal-to-nature fallacy). Sen mukaan maailma voidaan jakaa ”luonnollisiin” ja ”luonnottomiin” asioihin. Luonnollisiksi koetut asiat mielletään paremmiksi, turvallisemmiksi ja puhtaammiksi kuin luonnottomiksi koetut asiat.

Ydinvoiman kohdalla mielikuvat luonnottomuudesta voivat johtaa harhaan pahemman kerran. Esimerkiksi ydinvoimaan verrattuna aurinkovoima edellyttää satoja kertoja suuremman maa-alueen valjastamista, vaatii enemmän raaka-aineiden louhimista ja saastuttaa satoja kertoja enemmän. Harvat myöskään tietävät, että ydinvoima on turvallisin sähköntuotannon muoto.

Selityksenä voisi olla tietämättömyys.

Forbes-lehdessä vuonna 2019 julkaistun artikkelin mukaan tietämättömyydellä ei kuitenkaan voida selittää läheskään kaikkea poliittista ydinvoimavastaisuutta. Ovathan monet maailman tunnetuimmista ydinvoiman vastustajista korkeasti koulutettuja asiantuntijoita – Al Gore, Bill McKibben, Naomi Klein.

Artikkeli tarjoaa karun selityksen: ydinvoiman vastustaminen on vasemmistolaisen ideologian ja valtapolitiikan ilmentymä.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimaiden työväestö rikastui aineellisesti. Kehitys ja vaurauden jakautuminen markkinatalousmaissa vetivät maton alta sosialistiselta agendalta. Todellisuus osoitti, että köyhyyden vähentäminen ei edellyttänytkään radikaalia sosialistista yhteiskunnan uudelleenjärjestelyä.

Vastavetona radikaalit kapitalismikriitikot muuttivat fokustaan. Kapitalismin ongelmana ei enää voitukaan pitää aineellista köyhyyttä. Sen sijaan ihmisten elintason kehityksen nähtiin nyt uhkaavan ympäristöä. Marxilaisen luokkataistelun sijaan uusi vastakkainasettelu löytyi ihmisten ja ympäristön väliltä.

Ympäristöaktivismiin suuntautuneen vasemmiston suuressa kertomuksessa oli kuitenkin yksi epäkohta: ydinvoima. 1940-luvulta lähtien oli ollut selvää, että ydinvoima mahdollistaisi teollistuneen yhteiskunnan kehityksen ilman suunnattomia päästöjä ja ympäristövahinkoja.

Jo 1970- ja 1980-luvulla Ranska ja Ruotsi osoittivat, että kasvanut sähkön tuotanto ei johtanut suurempaan ilman ja vesistöjen saastumiseen – ydinvoiman ansiosta.

Vasemmistolle ydinvoiman ongelma oli siinä, ettei ympäristöongelmien ratkaisu edellyttänyt radikaalia poliittista yhteiskunnan uudelleenjärjestelyä. Riitti, että hiilivoimaloita alettiin korvaamaan ydinvoimaloilla.

Niinpä uusvasemmisto pyrki leimaamaan ydinvoiman ongelmalliseksi ympäristölle. Perusteita ei ollut paljon, mutta mielikuvapolitiikka teki tehtävänsä.

Ydinjätteestä luotiin kuvaa vihreänä, virtaavana ja vaarallisena, vaikka todellisuudessa ydinjäte on muodoltaan kiinteää, metallista ja turvallisesti hallittavaa. Jopa voimaloiden viilennyksessä käytettyä, puhdasta ulos virtaavaa lauhdevettä yritettiin demonisoida. Ydinvoiman vastustajat vetosivat myös kylmän sodan sukupolveen ja sen traumoihin ydinsodan pelosta.

Äänekkäimmät aktivistit jopa myönsivät, ettei edes turvallisuus, puhtaus, kustannustehokkuus ja saatavuus poistaisi heidän ydinvoimavastaisuuttaan. Yksi heistä oli uusiutuvan energian poliittinen pioneeri Amory Lovins. Hän esitti vuonna 1977 poliittisen pelkonsa siitä, millaisen yhteiskunnan energiaintensiivinen talous saattaisi luoda.

Saman suuntaisia ajatuksia esitti vuosikymmeniä myöhemmin maailmankuulu vasemmistolainen professori ja aktivisti Naomi Klein. Vuonna 2011 hän esitti, että ”todelliset ilmastoratkaisut” lisäisivät poliittista kontrollia useilla elämän osa-alueilla. Klein peräänkuulutti yhteiskunnan määrittelevän ylhäältä käsin toisenlaiset energiamuodot, viljelymuodot sekä liikennejärjestelyt.

Vasemmistoprofessori kirjoitti agendastaan kirjan, jonka nimi ei pyri peittelemään sosialistisia, jopa totalitarismin katkuisia motiiveja: This Changes Everything: Capitalism vs. The Climate (2014). Vuosia myöhemmin Yhdysvaltojen Green New Deal -ohjelma mukaili Kleinin kirjan vasemmistolaisia ehdotuksia. Ohjelmaan kuului mm. rakennusten ja sähköverkkojen jälkiasennuksia, luomutuotannon tukemista verovaroin, julkisen liikenteen lisäämistä, kansainvälistä avustusta ja uudelleenkoulutusta.

Ohjelmaa verrattiin National Review -lehdessä todellisuudesta vieraantuneeksi ”kirjeeksi joulupukille”. Jos tarkoituksena on vähentää kasvihuonepäästöjä, uudistukset tulisivat tarpeettoman kalliiksi verrattuna ydinvoimaan.

Saksa on toteuttanut paljon siitä, mitä Green New Deal peräänkuuluttaa. Ydinvoiman alasajon myötä Saksan valtio on käyttänyt 580 miljardia euroa uusiutuvaan energiaan ja sen edellyttämiin järjestelyihin. Vuoteen 2019 mennessä sähkön hinta oli jo noussut 50%, ja sähkön tuotannosta oli tullut kymmenen kertaa hiilivoimaintensiivisempää naapurimaa Ranskaan verrattuna.

Vuonna 2022 kärjistynyt energiakriisi on vain pahentanut Saksan valitseman tien ja Green New Dealin aiheuttamia ongelmia entisestään.

SUOMEN UUTISET