Artikkeli kuva

FB

Viikon 12/2020 luetuin

Halla-aho oudoksuu Hesarin korona-kirjoituksia – “Se on kaiketi eri asia”

15.03.2020 |03:06

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) oudoksuu Helsingin Sanomien poukkoilevia korona-kantoja.

Halla-aho kirjoittaa:

“Helsingin Sanomilla on ollut viime päivinä hyvin skitsofreenisiä kirjoituksia eri maiden reagoinnista koronavirukseen.

Trump on haukuttu siitä, että hän pitkään vähätteli koronaepidemiaa ja vertasi sitä kausiflunssaan. Kun meillä on tehty samaa, se on ollut Hesarin mielestä vastuullista toimintaa, ja kriitikot on haukuttu paniikinlietsojiksi.

Kun Trump peruutti kampanjatilaisuutensa koronan vuoksi, se oli Hesarin mielestä paniikkia (ja ilmeisesti väärin). Kun Biden ja Sanders tekivät saman, se oli vastuullisuutta.

Kun Trump kielsi matkustajaliikenteen Euroopasta, se oli väärin ja “ihmisten jakamista meihin ja muihin”. Suuri osa Euroopan maista on pannut rajansa kiinni kaikilta ulkomaalaisilta, viimeksi Tanska. Se on kaiketi eri asia.

Tänään haukutaan Boris Johnson siitä, että hän toimii tismalleen samoin kuin Suomen hallitus – eli esimerkiksi pitää koulut auki eikä määrää liikkumisrajoituksia.

Onko oikeasti niin, että WHO ja koko muu maailma ovat menneet sekaisin, vai onko hallituksen toiminta räikeää alireagoimista? Koulujen sulkemiseen liittyy aivan todellisia ongelmia, mutta sitä, että liikenne ulkomaille ja ulkomailta jatkuu, on tässä tilanteessa hyvin vaikea ymmärtää. Virallinen linja on se, että rajojen sulkemiseen ei ole tarvetta ja että se ei ole lainsäädännön osalta mahdollista. Miten se sitten onnistuu kaikilta muilta?”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää