
Halla-aho: Unkari toimi pakolaiskriisissä esimerkillisesti – se oli ainoa maa joka noudatti yhteisiä sääntöjä
Unkaria kovisteltiin vuonna 2015 siitä, että se sulki rajansa laittomilta siirtolaisilta. Itävalta kuitenkin seurasi Unkarin esimerkkiä ja maan politiikassa koettiin kansallismielinen myllerrys, sanoi Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina.
Halla-ahon mukaan ongelma Euroopassa syksyllä 2015 oli se, että useimmilla turvapaikanhakijoiden reitin varrella olleilla jäsenmailla ei ollut poliittista uskallusta pysäyttää tulijoita ulkorajoilleen, vaan he pyrkivät lykkäämään heitä eteenpäin. He päästivät ihmiset tulemaan alueelleen ja lähettivät seuraavan jäsenmaan riesaksi, ja tämä jatkui aina Suomeen asti.
– Suomi on viimeinen maa ennen Venäjää, ja maa on pussinperä. Suomi ei voinut enää lähettää näitä ihmisiä mihinkään, Halla-aho muistutti.
Halla-ahon mielestä paljon parjattu Unkari ainoana EU-maana pyrki noudattamaan unionin olemassaolevia normeja, kuten Schengen-sääntöjä.
– Unkari toimii juuri niin kuin kaikkien jäsenmaiden olisi pitänyt alusta lähtien toimia. Unkaria kovisteltiin 2015 kovasti siitä, että se sulki rajansa laittomilta siirtolaisilta, mutta sitten kun nämä ihmiset päätyivätkin Itävaltaan, siellä oli yhtäkkiä 100 000 turvapaikanhakijaa ja Itävalta teki tismalleen saman.
– Se aiheutti lisäksi poliittisen myllärryksen Itävallassa, Halla-aho huomautti.
Halla-ahon mukaan Itävalta näyttää suuntaa Euroopalle: perinteiset puolueet siirtyvät maahanmuuttokysymyksissä kansallismielisempään suuntaan.
Nyt useimmat niin sanotulla Balkanin reitillä sijaitsevat jäsenmaat ovat ottaneet käyttöönsä rajavalvonnan, eli Schengen-alue on käytännössä romahtanut.
– Tämä tilanne tulee jatkumaan niin kauan kun EU:n yhteinen ulkoraja vuotaa kuin seula – niin kuin se tekee tällä hetkellä edelleen – vähemmän kuin 2015 mutta kuitenkin, Halla-aho uskoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










