

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: ”Kauhistuttaa jo etukäteen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla – siitä tulee masentavaa katsottavaa”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa ei nähdä Linnan juhlissa. Halla-aho kertoo Facebook-päivityksessään jääneensä pois juhlista töidensä vuoksi.
– Itse päätin tänä vuonna, että isänmaallinen teko on Linnassa pönöttämisen sijaan jäädä töihin tappelemaan uudesta turvapaikkamenettelyasetuksesta ja Euroopan turvapaikkavirastosta.
Halla-aho perui myös Narinkkatorin tilaisuuden, johon hän oli ilmoittautunut mukaan.
– Jää valitettavasti väliin, mistä pahoittelut järjestäjille ja osallistujille.
”Itsenäisyys ei merkitse suvaitsevaisuutta”
Halla-aho ottaa kirjoituksessaan kantaa Helsingin Sanomien tyyliin uutisoida Suomen itsenäisyydestä.
– Helsingin Sanomat ei suoraan hyökkää isänmaallisuutta tai itsenäisyyttä vastaan, vaan määrittelee isänmaallisuuden ja itsenäisyyden kansainvälisyydeksi, suvaitsevaisuudeksi, monikulttuurisuudeksi ja muuksi sellaiseksi. Joka ei kannata ”kansainvälisyyttä”, ”suvaitsevaisuutta”, monikulttuurisuutta ja muuta sellaista, ei näin ollen ole isänmaallinen vaan tunkkainen nationalisti.
– Musta ei kuitenkaan muutu toistolla valkoiseksi. Itsenäisyys ei merkitse suvaitsevaisuutta vaan sitä, että kansakunta voi itse päättää itseään koskevista asioista. Isänmaallisuus ei merkitse multikultia vaan kansakunnan edun huomioimista ja puolustamista.
Ei kilpahuutoa riekkujien kanssa
Halla-aho muistelee aikoja, jolloin isänmaallisuus oli arvossaan.
– Kun olin lapsi, näissä asioissa ei ollut mitään epäselvää. Nyt kauhistuttaa jo etukäteen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla. Ensi vuonna kansallinen itseruoskinta kiihtyy ennennäkemättömille kierroksille. Siitä tulee masentavaa katsottavaa, Halla-aho arvelee.
– Riekkujien kanssa ei mielestäni kannata ryhtyä kilpahuutoon. Kunnon ihmiset kunnioittakoon tätä päivää asiaankuuluvalla hartaudella, riekkujista piittaamatta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa Tähtitorninmäellä muisteltiin J.V.Snellmanin viisaita sanoja: ”Hyvyys kumpuaa hyvästä sydämestä, joka unohtaa itsensä”

Halla-aholta ankarat moitteet medialle: ”Hyökkäys on tuskanhuuto, unelma on ajamassa karille”

Jussi Halla-aho muistuttaa ulkomaalaislaista: kaikki aiemmin myönnetyt turvapaikat tulisi laittaa uudelleenharkintaan

Halla-aho esittää etnistä profilointia islamilaisen terrorismin torjumiseksi – ”Ylilavea perus- ja ihmisoikeuksien tulkinta ei saa estää operaatioita”

Halla-aho Brysselissä: Jos olisi olemassa keino integroida suuria määriä tulijoita länsimaiseen jälkiteolliseen yhteiskuntaan, se olisi jo tehty

PS vahvistaa ehdokasjoukkoaan Helsingissä: Halla-aho mukaan kunta- ja eduskuntavaaleihin
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti
Uusi Suomi: ”Ääri- ja laitaoikeisto eli oikeistopopulistit tai radikaalioikeisto ovat nousseet Euroopan suosituimmaksi puolueperheeksi”. Median nimilista kasvaa, mutta ymmärrys ei, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










