

MATTI MATIKAINEN
PS vahvistaa ehdokasjoukkoaan Helsingissä: Halla-aho mukaan kunta- ja eduskuntavaaleihin
Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho vahvisti asettuvansa perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä 2017.
– Tämä on mahtava uutinen, ennen aikainen joululahja meille, toteaa Perussuomalainen Helsinki ry:n puheenjohtaja Markku Saarikangas.
Halla-aho pyrkii takaisin kotimaanpolitiikkaan kuntavaaleissa 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019. Jussi katsoo yhden kauden Brysselissä riittävän hänelle. Ehdokkuudellaan hän sähköistää koko Helsingin äänestyskentän.
Maahanmuuttokriittinen ääniharava
Vuoden 2012 kuntavaaleissa Halla-ahon äänimäärä oli kolmanneksi korkein sekä Helsingissä että koko maassa.
– Hän haluaa omalla panoksellaan ja yhdessä muiden perussuomalaisten ehdokkaiden kanssa tuoda Helsingin päätöksentekoon sitä, mitä siellä kipeästi tarvitaan: kansallismielistä, maahanmuuttokriittistä linjaa, vastuullista suhtautumista julkisen rahan käyttöön sekä vähemmän maailmanparantamista tavallisten helsinkiläisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kustannuksella, Perussuomalainen Helsinki ry:n tiedotteessa todetaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Kauhistuttaa jo etukäteen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla – siitä tulee masentavaa katsottavaa”

Halla-aho rajoittaisi perheenyhdistämisoikeutta – kolmansien maiden kansalaisten kotoutuminen epäonnistunut

Halla-aholta ankarat moitteet medialle: ”Hyökkäys on tuskanhuuto, unelma on ajamassa karille”

Jussi Halla-aho muistuttaa ulkomaalaislaista: kaikki aiemmin myönnetyt turvapaikat tulisi laittaa uudelleenharkintaan

Halla-aho esittää etnistä profilointia islamilaisen terrorismin torjumiseksi – ”Ylilavea perus- ja ihmisoikeuksien tulkinta ei saa estää operaatioita”

Halla-aho: ”Demareilla pitkät perinteet islamismin hyödyllisenä idioottina toimimisesta”

Halla-aho: ”Komissio saa syyttää myöhästyneestä asedirektiivistä ainoastaan itseään ”

Halla-aho Brysselissä: Jos olisi olemassa keino integroida suuria määriä tulijoita länsimaiseen jälkiteolliseen yhteiskuntaan, se olisi jo tehty
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.