

MATTI MATIKAINEN
Halla-ahosta tuli valtakunnan ääniharava taskurahalla – 30 527 äänen kappalehinnaksi tuli vain 0,01 euroa
Jussi Halla-aholla oli eduskuntaan valituista puoluejohtajista selvästi pienin vaalien kokonaisbudjetti, vain 307,52 euroa. Silti Halla-ahosta tuli valtakunnallisesti eniten ääniä kerännyt ehdokas.
Suurten puolueiden puheenjohtajat käyttivät eduskuntavaaleissa vaihtelevasti rahaa kampanjointiin. Suomen Uutisten selvitys osoittaa kuitenkin, ettei menestystä voi vieläkään suoraan ostaa rahalla.
Osa puoluejohtajista on jo jättänyt valtiontalouden tarkastusvirastolle ilmoituksen vaalirahoituksestaan, joten vertasimme puoluejohtajien vaalibudjettia äänisaaliseen.
Halla-aho maksoi vaalikampanjansa itse
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho keräsi Helsingin vaalipiirissä 30 527 ääntä, millä määrällä hänestä tuli koko Suomen äänikuningas.
Tähän saavutukseen Halla-aho käytti rahaa vain nimellisesti, yhteensä 307,52 euroa. Summan Halla-aho maksoi itse, ja rahat käytettiin vaalilehtien ja esitteiden kustannuksiin.
Puoluejohtajista Halla-aho sai eduskuntapaikkansa kaikkein vähimmällä rahalla. 30 527 ääntä maksoivat vain 0,01 euroa kappaleelta.
Rinteellä puoluejohtajista suurin vaalibudjetti
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne käytti vaalikampanjaansa 64 500 euroa ja keräsi Uudenmaan vaalipiirissä 12 086 ääntä.
Jokaiselle niistä tuli hintaa 5,3 euroa. Summasta suurin osa meni televisiomainontaan. Rinteen vaalirahoitus on hänen ilmoituksensa mukaan tullut puolueelta.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän vaalibudjetti oli 36 000 euroa, ja hän sai 16 680 ääntä, joista jokaisen hinnaksi tuli siten 2,15 euroa.
Vihreiden Pekka Haavisto käytti vaalikampanjaan 26 940 euroa ja keräsi 20 159 ääntä. Näin ollen Haaviston äänien kappalehinnaksi tuli 1,3 euroa.
Orpon ilmoitusta odotellaan vielä
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo keräsi Varsinais-Suomen vaalipiirissä 10 784 ääntä. Orpo ei ole vielä jättänyt ilmoitusta vaalirahoituksestaan, joten hänen ääniensä kappalehinta ei ole tiedossa.
Orpon osalta huomionarvoista kuitenkin on, että kokoomuksen ehdokkaista hän sai vasta viidenneksi eniten ääniä. Kokoomuksen ääniharava, oikeusministeri Antti Häkkänen sai ääniä lähes kaksi kertaa Orpoa enemmän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pirkanmaalta eduskuntaan noussut Veikko Vallin: Perussuomalaisten voitto oli nähtävissä vaaliteltoilla jo etukäteen

Putkonen: Kabineteissa sovittiin etukäteen vaalituloksen mitätöimisestä

Eduskunnan istumajärjestys muuttuu – Perussuomalaiset: ”Edustamme oikeassa laidassa yksin kansallismielisyyttä, kun taas loppusali edustaa globalismia ja EU-liittovaltiomielisyyttä”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.














